Kalastusta Kilpisjärvellä
Kuvaaja: Niko Juntunen
Elias Teriö
Nokialaislähtöinen, vuosien saatossa Lappilaistunut monialaosaaja ja perhokalastaja.

Elämää Lapissa -blogi: Lappi, luonnollinen valinta

Tutustuin Lappiin ja sen luontoon jo lapsena ja siitä lähtien se on vetänyt minua puoleensa. Lukion jälkeen oli jokseenkin selvää, että suuntaan Nokialta pohjoista kohti ja Äkäslompoloon.

Talvi ja lumilautailu olivat silloin keskeisin syy tulla tunturin juurelle nauttimaan elämästä. Myöhemmin Rovaniemi on puolestaan tarjonnut oivan paikan opiskella harrastamisen ohessa. Muutama mutka maailmalla, ja paluu pohjoiseen oli itsestäänselvyys onnellisuutta etsiessä.

Nykyisin nautin etuoikeutta työskennellessäni Lapin alati kehittyvän matkailun parissa. Tarkemmin sanottuna työni kehittää Länsi-Lapin kalastusmatkailua Fishing Lapland -hankkeessa. Lappi, perhokalastus ja työ samassa lauseessa ovat huikea yhdistelmä. Siihen kun lisätään vielä parisuhde, perhe ja ystävät, alkaa onnellisuuden määrittely olla helppoa. Tunnenkin olevani onnellinen tässä ja nyt. Onnellisuutta ei kuitenkaan tuo yksittäiset tekijät, vaan nimenomaan niiden muodostama kokonaisuus.

Kaiken tämän sitoo yhteen kalastus. Kalastus on harrastus, joka antaa aikaa ajatteluun, vaatii keskittymistä ja hetkessä elämistä. Perhokalastuksessa ensisijainen tavoite on tietenkin saada kalaa, mutta ympäröivän luonnon tarkkailu on tavoitteen täyttymisen kannalta hyvin oleellista. Toisaalta kalastuksessa ylipäätään yhteys luontoon on ilmeistä ja edellytys koko harrastukselle. Tiivis yhteys luontoon puolestaan lisää yksilön hyvinvointia. Siksi kalastus ei olekaan vain kalastusta vaan panostamista omaan hyvinvointiin.

Viime kesänä voin erityisen hyvin saadessani kalastaa pitkin länsikairaa. Jahtasin kesän aikana perhovapani kanssa lohia, harjuksia, haukia, siikoja, ahvenia ja taimenia. Alueen monipuoliset kalastusmahdollisuudet ja luonto antavat mahdollisuuden tähän kaikkeen. Parhaimmillaan kalastus tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja ennen kaikkea kalajuttuja. Tässäpä yksi sellainen.

Kalajuttu Pöyrisjärven erämaasta

Sain puhelun kaveriltani Juho Oksaselta, Lappeenrannan lahjalta Lapin hauenkalastuskulttuurille. Hän ehdotti kalaretkeä Enontekiölle, tarkemmin ottaen Pöyrisjärven erämaahan. En ollut aiemmin käynyt Pöyrisjärvellä, joten vastaus oli helppo; kyllä! Tarkoituksena oli viettää alueella viikko, kalastaen haukea ja harjusta. Retkikuntaan liittyi meidän kahden lisäksi myös muutama kovanluokan valokuvaaja, Nella, Mikko ja Antti sekä perhomies Mara.

Reissua alettiin suunnittelemaan tällä kokoonpanolla, sopimalla ajankohta heinäkuulle ja tutkimalla kohdealuetta ilmakuvista. Valmisteluihin kuului luonnollisesti asianmukaisten kalastuslupien hankkiminen, eli kalastonhoitomaksu sekä Enontekiön erämaan vapalupa. Säätä emme alkaneet tässä vaiheessa edes ajattelemaan. Tiesimme, että erämaassa keli voi olla mitä tahansa ja muuttua nopeasti.

Lähdön lähestyessä sääolosuhteet kuitenkin astuivat kuvaan kuin Mörkö-Marko Kanadan maalille, eli isosti. Pöyrisjärvelle oli luvassa huima helle koko viikoksi. Alkuperäinen ajatus vaeltaa pelipaikoille alkoi tuntua hieman vaaralliselta, kaiken sen kaluston kanssa, jota olimme mukaan ottamassa. Päätimmekin turvautua Näkkälän Eräpalveluiden apuun ja varata maastokuljetuksen perille asti.

Lähtö Näkkälän kylältä oli mieleenpainuva jo pelkästään tavaramäärämme takia. Vaikka ryhmän jäsenet olivat fyysisesti hyvässä kunnossa, olisi kamppeiden kantamiseen tarvittu vähintään kaksi muulia. Toinen mieleenpainuva seikka oli paidan kastuminen hiestä, jo pelkästä mönkijän kyytiin nousemisesta. Lämpötila huiteli reilusti yli 30 asteen eikä tuulesta ollut tietoakaan.

Läkähdyttävä lämpö sopi kuvaan entistä paremmin, mitä lähemmäs Pöyrisjärveä päästiin. Ympärillä auennut näkymä oli kuin autiomaa. Kumpuilevaa hiekkaharjua riitti silmänkantamattomiin ja siellä täällä esiin pisti vihreämpiä keitaita. Kaikessa karuudessaan alue on kuitenkin uskomattoman kaunis. Vesistöjäkin alkoi putkahdella esiin järven lähestyessä. Pieniä puroja ja lompareita on alueella lukematon määrä. Kävi selväksi, että kalaan lähdetään heti kun kyydistä hypätään.

Kalastusseurue Pöytisjärven erämaassa
Kuvaaja: Antti Pietikäinen

Päästyämme perille määränpäähän purimme kuorman ja heilutimme Samulille ja Tainalle, sopien hakuajankohdasta. Vapojen kasaaminen alkoi välittömästi, leiripaikkamme sijaitessa aivan veden äärellä. Rantaan säntäsi joukko kolmissakymmenissä olevia pikkulapsia. Heti ensimmäisillä heitoilla saatiin vipinää vieheisiin ja muutamat mukavan kokoiset ahvenet iltapalaksi.

Seuraavina päivinä kalastelimme lähivesiä ja kävimme kauempanakin. Leirin lähistöltä löytyi mahtavia poukamia, joissa möllötteli toinen toistaan suurempia ja ärhäkämpiä haukia. Ne tarjosivat meille mukavia vääntöjä ja taisteluita. Kauempana leiristä luikerteli kuitenkin Pöyrisjoki, jonka halusimme ehdottomasti tutkia.

Lähdimme kävelemään joelle illan viiletessä, vaikka ei se kyllä varsinaisesti viilentynyt. Patikoinnin päässä meitä odottanut joki tarjosi juuri sitä mitä erämaajoen kuuluukin, isoja kaloja ja puskaisia rantoja. Sääskiä oli ilmassa reilusti, joten pintaperho oli todella toimiva viehe. Joen mutkat ja pikku nivat kätkivät mahtavia harreja, jotka iskivät hanakasti perhoon. Itselleni ikimuistoinen hetki koitti eräässä nivassa, jonka niskalta sain suurimman perholla saamani ahvenen ja loppuliu’usta puolestaan suurimman harrini. Ahvenella oli mittaa komeat 43cm ja todellinen kyrmyniska, kun harrilla puolestaan oli mittaa mukavat 53cm. Nämä kalat jäivät mieleeni loppuelämäksi.

Pöyrisjoella vietetty yö oli kalastusta keskiyön auringon alla parhaimmillaan. Paluu leiripaikkaan taas oli hyvä muistutus siitä, että erämaassa liikuttaessa kannattaa aina pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Oikoreitin ottaminen on varma tie hankaluuksiin. Meillä nuo hankaluudet olivat jänkässä tarpominen kainaloita myöden ja juomaveden loppuminen kesken matkan. Loppujen lopuksi pääsimme kuitenkin leirin suojiin, jossa lepo maistui kuumuudesta huolimatta.

Paluu sivistykseen oli tyhjentävä. Autossa odottanut ilmastointi oli todella helpottava viikon paahtumisen päätteeksi. Toisaalta reissun päättyminen tuntui haikealta, mutta ajomatkalla sitä kelaillessa kaikki tapahtuneet kommellukset saivat kullatut reunukset. Kalajutuilla ja kalan saamisella onkin yhteistä se, että mitä useammin lähtee reissuun, sitä useammin saa kaloja ja sitä useammin syntyy uusia juttuja.