Piia Kuusisto lappiin muutto
Kuvaaja: Piia Kuusisto

Piia, Keski-Suomi

Vuosi sitten elokuussa asuin ja tein töitä pääkaupunkiseudulla. Tai no, ehkä sitä olemista ei voi ihan asumiseksi sanoa, sillä kaikki vapaapäivät vietin keskemmällä Suomea, seudulla, josta olen kotoisin. Nelostie tuli varsin tutuksi, mikä näkyy myös auton huoltokirjan merkinnöistä.

Liikenneruuhkat, ihmispaljous ja kaiken sisäänsä imaisevat asvaltti ja betoni lisäsivät entisestään minussa aina asunutta kaipuuta luontoon, rauhaan ja toisenlaiseen elämänrytmiin. En halua viettää vapaa-aikaani trendikahviloissa, vaan ulkona luonnossa. Haluan istua kivellä metsässä tai tunturin rinteessä, juoda kuksasta teetä ja katsella, kun päivä painuu mailleen. Kulkea pitkin polkua, kun sataa vettä tai kun lumi narisee kenkien alla. Nämä ajatukset mielessäni päätin, että pieni loma on paikallaan, ja niin päädyin Äkäslompoloon.

Äkäslompolo ei ollut minulle ennestään tuttu paikka, ja muutenkin olen käynyt Lapissa vain pari kertaa aiemmin. Asia, mikä on harmittanut, sillä jotenkin olen aina kokenut, että pohjoinen voisi hyvinkin olla minun paikkani. Lähdin reissuun yksin koirani kanssa, koska halusin aikaa ajatella ja mahdollisuuden kulkea vain oman aikatauluni mukaan.

Heti, kun saavuin Äkäslompoloon, olo muuttui: mikään ei enää kiristänyt sen enempää mielessä kuin kehossakaan. Hengitin syvään ja hymyilin itselleni: olin tullut oikeaan paikkaan, tietyllä tapaa kotiin.

Vajaan viikon kuljin polkuja ja tunturin rinteitä, nautin jokaisesta hetkestä, nukuin paremmin kuin aikoihin, söin hyvin ja tein päätöksen, että asioiden pitää muuttua.

Olen reissannut jonkin verran, mutta tuo matka Äkäslompoloon on tähänastisen elämäni merkityksellisin. Se on matka, joka muutti asioita ja muistutti, että jokainen on oma onnensa seppä; vain minä voin takoa itselleni enemmän oman näköiseni elämän.

Melko tarkasti puoli vuotta Äkäslompolo-viikon jälkeen sanoin itseni irti vakituisesta virasta pääkaupunkiseudulla ja palasin juurilleni Keski-Suomeen. Täälläkin luonto on läsnä joka päivä ja elämä on enemmän ihmisen kokoista. Mutta Lapin kaipuu ei ole unohtunut, päinvastoin. Juhannuksen vietin tunturimaisemissa ja seuraava reissu osuu syyskuulle.

Usein leikin leikkiä ”mitä jos”. Mitä jos saisin töitä Lapista, mitä jos voisin elää sellaista elämää, jossa ruskaretkelle lähdetään kävellen ihan tavallisen työpäivän päälle ja revontulia tuijotellaan kotipihassa. Mitä jos seuraavan kodin postinumero kertoisi, että nyt asutaan Lapissa?

Piia, Keski-Suomi