Silvia lappiin muuttaminen
Kuvaaja: Terhi Tuovinen

Silvia, Rovaniemi

Muutin Hong Kongista Lappiin vajaa kuusi vuotta sitten opiskelemaan. En tiennyt Suomesta tai Lapista oikeastaan mitään. Vain joulupukin, Nokian ja Muumit, jota olin lapsena katsonut.

Minulla oli kuvitelma päässäni, että suomalaiset ovat kuten muumeja. Rauhallisia, hitaita ja kalastavat jatkuvasti. Ensireaktioni oli kuitenkin ristiriitainen. Minulla oli mukanani suuri matkalaukku ja oli outoa, kun kukaan ei tullut auttamaan. Ihmiset vaikuttivat sulkeutuneilta ja varautuneilta. Säikähdin, että täällä ei olla ystävällisiä. Ymmärsin kuitenkin pian, että Suomessa ihmiset tarvitsevat paljon tilaa ympärilleen, eikä ketään haluta häiritä. Jos tarvitaan apua sitä pyydetään.

Lappilaiset varsinkin ovat rehellisiä ja suoria. Siinä kulttuurissa mihin minä olen kasvanut ei sanota asioita suoraan. Vastaus on lähes aina kyllä, vain harvoin sanotaan suoraan ei. Tämä on tuottanut välillä hankaluuksia. Olin vasta saapunut pohjoiseen ja olin erään pariskunnan vieraana. He olivat tehneet ruokaa ja kun olin syönyt he kysyivät haluanko lisää. En tietenkään voinut sanoa ei. Kuvittelin sen olevan epäkohteliasta. Niinpä söin lisää. Ja taas he kysyivät haluanko lisää. Enkä voinut sanoa suoraan ei. Söin niin paljon, että olin vähällä oksentaa. Myöhemmin he ihmettelivät miten pystyin syömään niin paljon, vaikka olen niin pieni. Kävi ilmi, että he olivat varanneet ruokaa kahdelle päivälle, mutta seuraavalle päivälle ei lopulta jäänyt mitään. Nykyään olen oppinut olemaan suorempi.

Minulla on tunne, että haluan jäädä tänne. Muistan kun saavuin Rovaniemelle ja vedin ensimmäisen kerran keuhkoni täyteen ilmaa. Tunsin kuinka puhdasta ja raikasta täällä on. En ikinä ollut kokenut sellaista. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Luonto on suurin syy, miksi haluan elää täällä ja löysinhän minä myös aviomieheni Suomesta. Ja sauna! Rakastan saunaa.

Elämä Hong Kongissa oli jatkuvaa kiirettä ja hektisyyttä, myös vapaa-ajalla. Vilinää ei päässyt mihinkään pakoon. Täällä pohjoisessa päivät voivat olla kiireisiä, mutta illalla pääsee rentoutumaan. Nautin lappilaisesta elämäntyylistä. Taidan itsekin olla nyt kuin muumi.

Silvia, Rovaniemi