Tapahtuma Sapmi Pride kulttuuri Lapissa
Kuvaaja: Tiina Jäppinen

Ráhkisvuohta! Rähisvuotâ! Suomen ensimmäinen Sápmi Pride sai kansan liikkeelle

Anne Olli ja Timimie Märak johtivat lauantaina järjestettyä Sápmi Pride -kulkuetta Inarissa.

Lauantaina 19. elokuuta 2017 Inarissa järjestettiin Suomen ensimmäinen Sápmi Pride.

Aikaisemmin tapahtuma on järjestetty Norjan Kautokeinossa ja Kaarasjoella sekä Ruotsin Kiirunassa. Facebook-ilmoittautumisten perusteella paikalle odotettiin saapuvan noin 150 ihmistä, mutta osallistujamäärä kipusi arviolta reiluun pariin sataan henkilöön.

Tapahtuman pääjärjestäjiin kuuluva ivalolainen Anne Olli kertoo, että Sápmi Pridella on iso ja tärkeä rooli erityisesti queer-saamelaisille.

– Tämä tapahtuma on yksi harvoista mitä meille on ja olemme sen itse järjestäneet. On tärkeää päästä keskustelemaan ja tutustumaan muiden queer-saamelaisten kanssa. Kenenkään ei pitäisi joutua tuntemaan, että hän on yksin asiansa kanssa. Kaikki ovat tervetulleita, mutta tämä on nimenomaan meitä varten.

Monipuolista ohjelmaa tapahtuman aikana

Alkuperäiskansamusiikkifestivaali Ijahis idjan kanssa samaan aikaan järjestetty Sápmi Pride tarjosi monipuolista ohjelmaa viikonlopun aikana. Perjantain työpajassa Inarin kirkonkylällä painettiin kangaskasseja sekä kylttejä lauantain kulkuetta varten. Painolaattoja työpajaan valmistanut Sunna Valkeapää järjesti lauantaina kontakti-improvisaatiotyöpajan saamelaisille queer-ihmisille. Sunnuntaina Siidan auditoriossa näytettiin Suvi Westin dokumentti Sparrooabbán (Minä ja pikkusiskoni), joka sai ensi-iltansa vuonna 2016.

Kulkueen edetessä teemahuutona kuului rakkaus eri saamen kielillä ja tunnelma oli huikea. Ráhkisvuohta! Rähisvuotâ!

Tapahtuma Sapmi Pride kulttuuri Lapissa
Emma, Meiju, Jasmin (Ivalo) ja Saara (Inari)

– Olemme aina halunneet osallistua tällaiseen tapahtumaan ja nyt se järjestyi näin lähellä. Käymme yhdessä Ivalon lukion ensimmäistä luokkaa. Kaikkien tulisi antaa olla sellaisia, kuin itse haluavat olla.

Emma, Meiju, Jasmin (Ivalo) ja Saara (Inari)

Tapahtuma Sapmi Pride kulttuuri Lapissa
Pablo ja Jenni (Inari)

– Olen asunut Inarissa neljä vuotta. Opiskelen tällä hetkellä Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Osallistuin tänään kulkueeseen, koska sain mahdollisuuden marssia avoimen, hyväksyvän ja rakastavan maailman puolesta.

Jenni (Inari)

– Muutin Inariin vuosi sitten opiskelujen vuoksi. On suuri kunnia päästä mukaan tapahtumaan tukemaan alkuperäiskansojen vähemmistöjä. Se on sydämen asia.

Pablo (Inari)

Tapahtuma Sapmi Pride kulttuuri Lapissa
Lena ja Jan-Olov Madeleine (Luulaja, Ruotsi)

– Toimin Norrbottenin alueen sosiaalidemokraateissa ja meillä on oma sivuorganisaatio puolueemme queer-ihmisille. Olen tämän organisaation puheenjohtaja. Vierailen useissa Pride -tapahtumissa vuosittain Norrbottenin alueella, joten on hienoa päästä osallistumaan Inarin Pride -kulkueeseen. Aihe on tärkeä. Sen takia olen täällä.

Lena (Luulaja, Ruotsi)

– Työskentelen Rättighetscentrum Norrbottenissa ja teen töitä tasa-arvoisten oikeuksien puolesta. Haluamme luoda parempia kontakteja myös saamelaisten parissa. Olen ollut Kiirunan Sápmi Pridessa aiemmin. On todella hienoa, että tapahtuma on olemassa ja on ihmisiä, jotka organisoivat tapahtuman.

Jan-Olov Madeleine (Luulaja, Ruotsi)

Tapahtuma Sapmi Pride kulttuuri Lapissa
Seitamaija ja Veikko (Ivalo)

– Halusimme ehdottomasti osallistua, kun Pride -tapahtuma järjestettiin näin lähellä. Olemme tulleet tukemaan sitä, että tasa-arvoiset ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Seitamaija ja Veikko (Ivalo)

Tapahtuma Sapmi Pride kulttuuri Lapissa
Sade (Turku), Petra (Helsinki), Laura, Varpu ja Mikko (Turku)

– Teen tutkimusartikkelia liittyen intersektionaaliseen transtutkimukseen Suomessa. Minulle on tärkeää osallistua ja tarjota se tuki, minkä voin. Koen, että tutkijapositio on aina myös aktivistipositio.

Sade (Turku)

– Oli ihana nähdä tällainen pieni ja persoonallinen Pride. Etelässä Pride -tapahtumat ovat muuttuneet kovin kaupallisiksi minun makuuni.

Petra (Helsinki)

– Yhdistin vierailuni tänne Inariin ja vaellusreissun Pyhä-Luostolla. Halusin osallistua, kun vihdoin Sápmi Pride on Suomessa.

Laura (Turku)

– Olen queer-tutkimukseen erikoistunut sukupuolentutkija ja myös siinä mielessä on ollut kiinnostavaa osallistua tapahtumaan. Inari on minulle myös henkilökohtaisesti tärkeä paikka, koska olen täältä kotoisin. Tuntui tärkeältä osallistua Pride -tapahtumaan vanhalla kotikylällä.

Varpu (Turku)

– Minut sai paikalle yleinen mielenkiinto tapahtumaa kohtaan ja se, etten ole aikaisemmin näin pohjoisessa käynyt. Avajaistilaisuus oli vaikuttava. Täällä oli ihan toisella tasolla aistittavissa se, miten paljon puhujille merkitsivät nämä asiat. Olen käynyt aikaisemmin Helsingin ja Turun Prideissa.

Mikko (Turku)