saunominen lappi revontulet
Kuvaaja: Antti Pietikäinen

8 syytä tulla sesonkitöihin Lappiin

Rekrytointi Lapin talven sesonkitöihin käy nyt kuumimmillaan! Töitä on tarjolla muun muassa oppaille, ravintola-alan ammattilaisille, siivoojille, vastaanottovirkailijoille, myyjille sekä hiihtokeskustyöntekijöille. Linkkejä avoimiin työpaikkoihin löydät tämän jutun lopusta.

Syitä tulla Lappiin töihin on varmasti tuhansia, ja jokaisella enemmän tai vähemmän omansa. Kokosimme niistä kahdeksan, jotka pätevät lähes jokaiseen innokkaaseen.

1. Jahkailu päättyy

Kuinka usein yllätät itsesi miettimästä ja jahkailemasta, että sitten lomalla toteutat itseäsi ja teet spontaanisti asioita?

Lapissa jahkailun voi lopettaa, sillä aktiviteetit ovat tarjolla kotiovelta käsin talven jokaisena päivänä. Toki kovimpana sesonkina energiaa vapaa-ajan aktiviteeteille ei välttämättä jää, mutta töitä Lappiin kannattaakin tulla tekemään, että pääsee talveksi pois etelän arjesta.

2. Uralla eteenpäin

Lappi on hyvä mahdollisuus testata siipiään uusissa töissä ja leventää omaa työkokemuspohjaansa. Vaikka sesonkityöt eivät omalta koulutusalalta olisikaan, niin onko kukaan kuullut työnantajasta, joka ei arvostaisi työntekijänsä halua itsensä haastamiseen ja osaamisensa laajentamiseen? Oppaan työssä esimerkiksi oppii huomattavasti laajemmin työelämä- ja asiakaspalvelutaitoja kuin voisi ensi-istumalta kuvitella.

Kun on selvinnyt kunnialla läpi hektisen turistikauden, voi hyvillä mielin laittaa ansioluetteloonsa merkinnän, ettei työskentely kovaan paineen alla lamauta. Monet Lapin yritykset toimivat myös valtakunnallisesti, joten hyvän työpaikan osuessa omalle kohdalle, voi töitä löytyä jatkossa hyville työntekijöille ympärivuotisesti muualtakin Suomesta.

Lisäksi esimerkiksi Opteam tarjoaa mahdollisuutta ravintola-alan ihmisille työskennellä talvet tunturissa ja kesät Suomen saaristossa, joten sesonkitöihin lähteminen ei tarkoita väistämättä tyhjän päälle jäämistä niiden jälkeen.

3. Koe pohjoinen

Onhan Lapissa ihan kiva käydä hiihtolomalla, mutta viikossa Lapin talvesta ehtii kokemaan suunnilleen yhtä paljon kuin trailereita katsoessa kokoillan elokuvista.

Kolmessa kuukaudessa ehtii kokemaan kaiken kaamoksesta kevätaurinkoon ja niiden väliltä. Lapissa ei syyttä puhuta kahdeksasta vuodenajasta, joista viisi liittyy jollakin tavalla lumeen.

On mahdotonta kuvailla, kuinka erilainen alkutalvi on maaliskuuhun verrattuna kaiken muuttuessa ympärillä  värimaailmasta lähtien.

Kaiken lisäksi Lapin luonto odottaa muutamien askelien päässä kotioveltasi.

4. Kunnon talvi

Tässä kohtaa on sopivaa lainata erästä etelästä kotoisin olevaan Lapin sesonkityöntekijää.

– Totta kai ajatus Lapin kaamos herättää etelän ihmisissä epäluuloa Lapin talvesta puhuttaessa, kun he ajattelevat mustaa joulua, loskaa, märkää ja harmautta. Itsekään en etelän ihmisenä ollut nähnyt kaamosta ennen kuin olin ensi kertaa Lapissa töissä, ja voin sanoa, että kaikki ne vaaleansiniset ja -punaiset taivaat ilman aurinkoa olivat todella vakuuttava näky.

Lapissa lumi tuo valoa pimeimpäänkin vuodenaikaan, ja sitä riittää koko talveksi.

Pariskunta Lapissa talvella
Kuvaaja: Harri Tarvainen

5. Tapaa kaltaisesi

Voi tämän suoraankin sanoa, Lappi ei ole kaikille. Tänne päätyvät hieman muita rohkeammat, ennakkoluulottomammat ihmiset, jotka nauttivat avaruudesta, jonkinasteisesta eristäytyneisyydestä, ihmisten välittömyydestä ja lumesta.

Todennäköisyys sille, että työkavereistasi kaltaisiasi, joiden kanssa ystävyys kestää talven jälkeenkin, on korkea.

Syrjässäkin olevat työyhteiset ja keskukset ovat työntekijöiden osalta tiiviitä yhteisöjä, joissa on vaikea jäädä ulkopuoliseksi.

6. Revontulitakuu

Jos haluaa nähdä revontulia, kannattaa suunnata Lappiin. Jos haluaa nähdä revontulia varmasti, kannattaa suunnata Lappiin koko talveksi.

Lapissa käydessä on tuuripeliä, osuvatko revontulet kohdalle, mutta jos viettää koko talven pohjoisessa, on revontulien bongaus ainoastaan itsestä kiinni.

7. Pysy kiinni Lapin taiassa

Asiat voi kokea ensimmäistä kertaa vain kerran. Oppaana tai muuten matkailijoiden parissa työskennellessä kuitenkin pysyy heidän kautta kiinni Lapin taiassa. Maisemiin ja luonnonilmiöihin ei pääse kyllästymään, kun ympärillä olevat ihmiset muistuttavat reaktioillaan jatkuvasti niiden erityisyydestä.

8. Täältä pääsee pois

Kyllä, Lappi on osittain eristyksissä, mutta onneksi logistiikka toimii! Kulkuyhteydet ovat sillä tasolla, että kyllä täältä pääsee halutessaan äkkiä poiskin talven päättyessä, vaikkei omaa autoa olisikaan.

Emme kuitenkaan suosittelee meno-paluun ostamista tänne tullessa. Se paluu saattaa jäädä käyttämättä.

P.S.

Avoimia työpaikkoja löytää muun muassa TE-palveluiden, Opteamin, Harrinivan ja Lapland Staffin sivuilta. Jos tarvitset lisää vastauksia tai vakuutteluja kurkkaa usein kysytyt kysymykset tai voit laittaa meille sähköpostia osoitteeseen munlappi@houseoflapland.fi.