Asta Lahikainen "Töihin Lappiin"!
Kuvaaja: Anna Ruohonen
  • Etusivu
  • Asuminen
  • Työ
  • Kiireetön ja stressitön, mutta ei työtön: Asta Lahikaisen toimisto on kotisohvalla

Kiireetön ja stressitön, mutta ei työtön: Asta Lahikaisen toimisto on kotisohvalla

Helsinki, Mikkeli, Kuopio, Siilinjärvi – ja lopulta Kolarin Ylläsjärvi. Seuraavasta kotipaikasta ei ole vielä tietoa, mutta yksi asia on saletti: Talvella pitää olla reilusti lunta.

Viimeiset seitsemän ja puoli vuotta Asta Lahikaisen, 33, työ on osittain seurannut harrastuksia. Tietokone ja sen sisältämät kirjanpito-ohjelmat ovat kulkeneet sinne, minne lumilaudatkin ovat matkanneet.

Lahikainen on koulutukseltaan taloushallinnon tradenomi. Hän on myös aktiivinen lumilautailun harrastaja ja nomadi, kulkurisielu, joka siirtyy paikasta toiseen fiiliksen mukaan. Hän on syntynyt Kuopiossa, mutta muuttoja on takana jo kymmeniä. Viimeiset kolme talvea Lahikainen on viettänyt harrastusvälineidensä kanssa Ylläksellä ja tänä vuonna hän on jäänyt tunturiin myös kesäksi.

– Tämä on ensimmäinen kesäni Lapissa. Täällä parasta on luonto ja rauha, Lahikainen sanoo.

Lahikainen asuu kahden koiransa kanssa noin 160 neliön kaksikerroksisessa hirsimökissä rauhallisen tien päässä Ylläsjärvellä. Vuokramökin pihalla kasvaa salaattia ja yrttejä, läheistä polkua pitkin pääsee uimaan metsälammelle. Juoksulenkillä vastaan tulee korkeintaan sääskiä.

Vuokramökki on myös Lahikaisen työpaikka. Hän ja 18 muuta kirjanpitäjä työskentelevät sähköisessä tilitoimistossa ympäri Suomen. Kuukausittaisiin palavereihin Lahikainen osallistuu kotisohvaltaan, minkä lisäksi työkavereihin voi pitää reaaliajassa yhteyttä yrityksen käyttämän viestintäpalvelimen avulla. Muutaman kerran vuodessa työntekijät tapaavat toisensa tyky-päivillä ja koulutuksissa Helsingissä.

– Etätyössä ei tarvitse käyttää aikaa työmatkoihin, siinä säästyy paljon aikaa. Lisäksi töitä voi sovittaa omiin aikatauluihin, eli jos on huono ilma, voi töitä tehdä varastoon ja vastaavasti pitää vapaata hyvällä kelillä, Lahikainen sanoo.

Lahikainen noudattaa suurpiirteisesti virka-aikoja työssään; työpäivä alkaa aamulla kahdeksan ja puoli kymmenen välillä ja jatkuu vähintään iltapäiväneljään. Talvella, kun valon määrä on rajallista, Lahikainen saattaa rytmittää päivänsä valon ehdoilla: valoisalla mennään harrastamaan ulos, pimeän tullen tehdään töitä. Joskus hän tekee töitä varastoon, jotta pitkän viikonlopun vaativat laskureissut ovat mahdollisia.

– Etätyö vaatii itsekuria, tai muuten hommat jäävät tekemättä. Kun yhteisön painetta ei ole, olisi niin helppo vain jättää työpäivä aloittamatta. Kotona töitä tekevältä puuttuu tietenkin myös työpaikkojen yhteisöllisyys.

Toisaalta taas Lahikaisen työssä on mahdollista keskeyttää työpäivä, jos haluaa käydä välillä moikkaamassa kavereita.

Ennen siirtymistään pohjoiseen Lahikainen asui Helsingissä kolme vuotta. Hänellä on edelleen siellä omistusasunto ja toinen sijoituskämppä Nilsiässä.

Hän ei kuitenkaan haaveile paluusta etelään, ainakaan ympärivuotisesti. Helsingissä Lahikainen ei pääse eroon tunteesta, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Siellä kotona ei voi vaan olla ja katsoa televisiota ilman, että tulee tunne, että pitäisi olla tekemässä jotain.

– Kaikkien pitäisi kokeilla elämää Lapissa. Täällä on niin erilaista ja ihanaa. Itse olen löytänyt täältä stressittömämmän ja vähemmän kiireellisen elämän. Tapaamisiakaan ei pidä sopia viikkoja etukäteen, vaan kaverit saa mukaan yleensä samana päivänä, Lahikainen sanoo.

Lapissa asuminen on ajankäytöllisesti taloudellista, eikä kiireen tunne seuraa joka paikkaan. Pääkaupunkiseudulla kymmenen kilometrin päässä asuvan kaverin luokse meneminen voi kestää tunnin, kun Ylläsjärvellä kaverin luokse voi hurauttaa vastaavan matkan tunturin toiselle puolelle vartissa. Paikkakunnalla asuu paljon samanhenkisiä ihmisiä ja seuraa on aina tarjolla.

Talvella Ylläksen seudulle saapuu lähinnä lomatunnelmissa olevia ihmisiä, jotka ovat kaukana perusarjestaan. Kaikki ovat hyväntuulisia ja tunnelma tarttuu helposti. Lahikainenkin tuntee olevansa jos ei lomalla, niin ainakin osittain lomalla suurimman osan ajasta.

– Jos tämän työn ja harrastuksen yhteensovittaminen ei olisi mahdollista, tekisin varmaan jotain muuta, jotta voisin elää tällaista elämää.

Asta Lahikainen "Töihin Lappiin!"
Kuvaaja: Anna Ruohonen
Asta Lahikainen ja koira
Kuvaaja: Anna Ruohonen