Sonja Hyppänen Utsjoki
Kuvaaja: Jonna Wood | jonnawood.com

Uramahdollisuudet Lapissa - Oppaana Utsjoella

Opas Sonja Hyppänen, Utsjoki: ”Lappi on ihan ykköspaikka matkailualan ammatissa kehittymiseen”

Uudelle uralle vaihtanut Sonja Hyppänen löysi Utsjoelta työyhteisön, jossa jaetaan yhteiset arvot. Pienen perheyrityksen oppaana hän pääsee mukaan suunnittelemaan aktiviteetteja ja vastaamaan niiden kokonaisvaltaisesta toteutuksesta.

Sonja Hyppänen, 39, teki töitä merenkulkualalla toistakymmentä vuotta, joista viimeiset vuodet Länsi-Afrikan rannikolla kalastuksenvalvontatöissä.

”Siellä kun aikansa katsoi kärsiviä ja kuolevia eläimiä ja ihmisiä, niin tuli sellainen olo, että pitäisiköhän ihan oman mielenterveyden vuoksi alkaa tehdä jotain muuta.”

Hyppänen haki tasapainoa luonto-ohjaajan ja sitten vielä erä- ja luonto-oppaan opinnoista.

”Välillä olin duunissa Afrikassa ja välillä Suomessa suorittamassa opintoja. Välillä tein muutamia harjoitteluita pohjoisemmassa, missä oli mahdollista päästä kosketuksiin terveen luonnon kanssa. Tein esimerkiksi lyhyen keikan Lofooteilla ja Senjalla Norjassa sekä harjoittelun ja oppisopimuskeikan Levillä. Joitakin vuosia siinä prosessissa meni.”

Tänä syksynä Hyppänen tarttui vakituiseen oppaan tehtävään Utsjoella sijaitsevan Aurora Holidays -perheyrityksen palveluksessa.

”Tähän asti jokainen työpäivä on ollut erilainen, työnkuva on niin moninainen. Alkusyksystä suunniteltiin ja testattiin uusia aktiviteetteja, joissa kierrätetään asiakkaat itse. Täällä vierailee pieniä ryhmiä, mikä on tosi kiva. Siinä voi palvella asiakkaita niin laadukkaasti kuin itse haluaa. Ehtii tutustumaan asiakkaisiin ja kertomaan ympäristöstä juuri sen mukaan, mistä huomaa heidän olevan kiinnostunut.”

Varsinaisen opastamisen lisäksi työhön sisältyy paljon valmistelevia taustatöitä.

”Reporetkiin kuuluu jatkuva sääennusteen ja revontuliennusteiden tarkkailu. Jos sää on täällä sopiva, käydään tekemässä tulet kodalle valmiiksi. Aktiviteetteihin kuuluu tietysti eväiden ja varusteiden pakkaamista. Olen tehnyt mökkisiivouksiakin ja kun ravintola on tässä saitilla, niin olen myös tarjoillut salin puolella, mikä on ollut mulle ihan uusi juttu. Kun löytää sen oikean paikan, niin sitä on valmis tekemään niitäkin asioita, mitkä eivät oppaalle perinteisesti kuulu.”

Lue lisää: Käy katsomassa Utsjoen avoimet työpaikat Löydä paikkasi Lapista -palvelusta!

Sonja Hyppänen Utsjoki uinti
Kuvaaja: Jonna Wood | jonnawood.com

Työyhteisössä jaetaan samat arvot

Aurora Holidays tuntuu Sonja Hyppäselle nyt oikealta paikalta.

”Täällä on ihana, avoin, välittävä työyhteisö, missä pääsee aika paljon vaikuttamaan siihen, mitä tehdään. Koen, että olen löytänyt yhteisön, missä jaetaan samat arvot. Ympäristö on meille tärkeä ja se, miten toisia ihmisiä kohdellaan. Se, miten asiakkaista puhutaan ja miten mua kohdellaan työntekijänä, välittyy asiakkaalle.”Lapin pitkät välimatkat kuuluvat olennaisena osana oppaan työhön. Asiakkaita haetaan Ivalon lentokentältä ja revontulikeikoilla ajetaan aina lähimpään paikkaan, missä taivas on avoin.

”Lapin lähellä on aivan eri kuin etelän lähellä, se on vain hyväksyttävä. Bussilla liikkuen asiakkaille päästään näyttämään Lappia laajemminkin. Aktiviteetteja järjestetään muun muassa Pykeijassa Norjan puolella. Itse nautin näistä välimatkoista. Muuta liikennettä ei juurikaan ole ja maisemathan on aivan huikeet”, Hyppänen hehkuttaa.

Erä- ja luonto-oppaan työn luonne on ajan saatossa muuttunut, mikä on hänen mielestä vain hyvä asia.

”Tämä ei ole pelkkää viikon tunturivaellusta, vaan oppaana voi nykyään itse tuotteistaa oikeastaan ihan mitä vain. Luontomatkailubuumiin Utsjoella on luksusta, mistä voi ammentaa uusia tuotteita. On puhtautta, tyhjyyttä ja hiljaisuutta.

Ammatillisen kehittymisen kannalta Lappi on Hyppäsen mukaan ihan ykköspaikka.

”Lapissa on oppaille suurimmat asiakasmäärät ja eniten eri kansallisuuksia. Hiihtokeskuksessa pääset haastamaan itsesi, kun tavoitteena on välittää Lapin kiireettömyyden illuusiota samalla kun palvelet useita satoja asiakkaita päivässä. Pienemmässä matkailualan yrityksessä, missä on vähemmän asiakkaita ja viipymät yleensä pidempiä, pääset vaikuttamaan tuotteisiin ja keskittymään asiakkaiden yksilölliseen huomioimiseen.”

Lue lisää: Mietitkö muuttoa Lappiin? Lue vinkit Lappiin muuttajalle!

Sonja Hyppänen Utsjoki ruska
Kuvaaja: Jonna Wood | jonnawood.com

Hommat lutviutuvat, kun tutustuu ihmisiin ja on valmis joustamaan

Utsjoki on Sonja Hyppäselle täysin uusi ympäristö. Vaikka hän oli ollut edellisen talven töissä Levillä, Utsjoen sijainti 450 kilometriä Napapiirin pohjoispuolella ei ollut selvillä ennen nykyiseen tehtävään hakeutumista.

”Kun olin lähettänyt hakemuksen, ajattelin Utsjoen olevan jossain pohjoisessa. Työtehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa ja myöhemmin haastattelut olivat niin kivoja, että sijainnilla ei ollut merkitystä, enkä sitä edes selvittänyt. Joten vasta kun tulin valituksi, selvisi että sehän on oikeasti ihan pohjoisessa. Se vain lisäsi vetovoimaa.”

Työnantaja lupasi auttaa asunnon etsimisessä ja sitä kautta sellainen löytyikin.

”Tiina sanoi, että hän tietää kaverin kummin kaiman, joka asuu yksin isossa omakotitalossa, että kelpaisko kämppis. Sijainti oli super ja vuokra hyvä, joten mikä ettei. Onhan se vähän isompi kuin olisin tarvinnut ja vielä sähkölämmitteinen, mutta olen tyytyväinen. En lähtisi tätä Lapin asuntotilannetta muuttoa suunnittelevalle demonisoimaan. Et välttämättä saa mitä haluat, mutta jos olet aluksi valmis joustamaan, niin ajan kanssa sitten voit etsiä parempaa.”

Maltti on valttia Hyppäsen mielestä monen muunkin asian suhteen Utsjoella.

”Kyllä ne hommat siitä lutviutuu, kun pääsee osaksi yhteisöä”, hän uskoo.

Utsjoella ihmiset tuntevat toisensa niin hyvin, ettei uuden tulokkaan tarvitse alkuun tutustua kuin muutamaan paikalliseen.

”Ai, tarvit tommosta, no tossa on. Tai sitten, että soita tolle”, Hyppänen kuvailee tilanteita.

Toiveissa on löytää lisää uusia kavereita ja tekemistä.

”Muutamia tuttuja on jo muutamassa kuukaudessa löytynytkin. Olen yllättynyt, miten paljon nuorta porukkaa liikkuu kylällä. Kylätalo Giisa on aktiivinen kokoontumispaikka, siellä istuu aina paikallisia kahvilla. Täällä ihmiset tapaavat toisiaan vapaa-ajalla.”

Lue lisää: Millaista elämä on Utsjoella? Käy lukemassa lisää tarinoita!

Utsjoki revontulet
Kuvaaja: Jonna Wood | jonnawood.com