Jaana Jesiöjärvi harrastukset lapissa metsästys
Kuvaaja: Jaana Jesiöjärvi

Metsä – ympäristö jossa viihdyn. Joka kerta.

Isäni on harrastanut metsästystä niin kauan kuin muistan ja olen kulkenut hänen mukanaan pienestä asti. Jo useiden vuosien ajan metsässä kulkeminen ja metsästys ovat tarkoittaneet minulle rentoutumista, luonnon tutkiskelua ja hiljaisuutta.

Kuulun paikalliseen metsästysseuraan mieheni kanssa ja myös poikamme harrastavat metsästystä. Tärkeä kaveri metsällä on koiramme Mosku, joka oikeastaan oli myös sysäys sille, että suoritin metsästyskortin.

Passissa on mahtava kuunnella koiran haukun lähentymistä. Siinä jos missä irtaantuu arjen touhuista. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja metsästystarinoiden kuuleminen vanhoilta pyytäjiltä on myös antoisaa. Metsästysreissuilta on niin monta hyvää muistoa.

Yksi parhaimmista reissuista on tältä syksyltä kun olimme linnunpyynnissä perheeni ja tuttavamme kanssa. Pystytimme kodan, jossa nukuimme makuupusseissa. Istuimme iltaa nuotiolla ja paistoimme lihaa. Poikani muistelivat viime kesän Ivalojoen laskemisesta jääneitä muistoja. Oli ihana kuunnella heidän mietteitään. Seuraavana päivänä lähdimme linnunpyyntiin, mutta lintuja ei näkynyt. Palasimme tyhjin käsin reissusta kotiin, mutta mieli virkistyneenä ja jälleen monta muistoa ja kokemusta rikkaampana.

Hauskin muistoni mettäreissulta on, kun ensimmäisessä hirvijahdissa emä tuli vasan kanssa passiin. Odotin hirvien tulevan oikealta, kun ajo tapahtui sieltä suunnalta. Kuulin vasemmalta puolelta oksien katkomista ja juoksun askeleita. Huomasin hirven olevan tulossa (meni noin 30 metrin päästä minusta), tähtäsin sitä sydän jyskyttäen ja melkein painoin liipaisinta. Hoksasin siinä jotain ylimääräistä perässä. Sillä oli vasa mukana. Se jäi ampumatta, koska aamulla ennen jahdin alkua oli sovittu ettei ammuta vasoja. Laskin kiväärin ja katsoin hirvien menoa kohti ajomiehiä. Samana iltapäivänä lähimmä Timon, Jorman, Jukan ja Moskun kanssa illan viimeiseen ajoon. Timo lähti koiran kanssa ajomieheksi vaaran alta. Mie jäin passiin mäen päälle. Odottelin siellä aikani ja kuuntelin yskimistä ja puiden oksien ääniä. Ihmettelin, että mitä ihmettä Timo siellä tekee. Tovin kuluttua näin sadan metrin päässä ison uroksen, jonka sarvet vastasivat koivujen runkoon. Tulkitsin maaston olevan liian peitteellinen ampuakseni tarkan laukauksen. Muistan vieläkin sen jännityksen ja tunteet, mitkä silloin koin.

Parasta mettällä on hiljaisuus, nuotiot ajojen jälkeen, kuulla Moskun haukku hirvijahdissa ja yhdessä tekeminen. Siksipä vapaa-aikani kuluu syksyllä jälleen metsässä.

Jaana, Kittilä