Mummola Travels yrittäminen Lapissa
Kuvaaja: Maija-Liisa Juntti

Helsingin Puu-Vallilasta Kittilän Kaukoseen

Vuonna 2008 Kimmo kuunteli, kun Paula soitti levyjä helsinkiläisellä indie pop – klubilla.

Kahdeksan vuotta myöhemmin, Helsingin Puu-Vallilasta Kittilän Kaukoseen muuttanut pariskunta istuu vanhan porokämpän suuressa hirsipirtissä. Olavi, 3, hörppää pitkän pöydän ääressä simalasista ja rientää sitten pihan poikki iso-mummin luo. Ojanperän tilalla omassa talossaan asuvat myös Kimmon vanhemmat. Kaukoseen muuton piti olla välivuosi, mutta Paula, Kimmo ja Olavi tulivatkin jäädäkseen.

Perhetilalla omalla tyylillä

– Olimme varmasti viimeiset, joiden uskottiin jatkavan tilan toimintaa, Paula, 37, sanoo.

Kimmon vanhemmilla on 25 lehmän navetta, mutta Paulalla ja Kimmolla oli muita suunnitelmia. Pariskunta haaveili irtiotosta ja unelmoi maalla asumisesta. Idea kotimajoitusyrityksen perustamisesta kyti jo Helsingissä. Kun Kimmon vanhemmat antoivat Ojanperän tilan puitteet käyttöön, syntyi Mummola Travels.

– Kukaan sisaruksistani ei ollut jatkamassa lypsytilaa ja mietimme vaihtoehtoista tapaa pitää paikka asuttuna, Kimmo, 33, sanoo.

Vanhempien ylläpitämä navetta seisoo Mummola Travelsin naapurissa. Kun tarjolla on ternimaitoa, matkailijoiden kanssa tehdään pannukakkua. Mummolassa lappielämykset syntyvät pienistä asioista. Mamsellin, savottakämpän keittäjän pikkukammarista herättyään matkailija voi tehdä potkurikierroksen Kaukosen kylän ympäri. Iltapuhteina kudotaan mattoa tai leivotaan rieskaa ja tietenkin saunotaan.

– Haluan ajatella, että tämä on sellainen Lapin oma Strömsö, Paula miettii.

Paulalle ja Kimmolle muutto Kaukoseen on antanut vapauden tehdä asioita niin kuin haluaa. Aiemmin optikkona työskennellyt Paula pitää pientä lahjaputiikkia ja on päävastuussa Mummolan toiminnasta. Sähköelektroniikan diplomi-insinööri Kimmo tekee lisäksi etätyötä rovaniemeläiselle digimarkkinointiyritykselle. Pariskunnalla on työn alla myös matkailijoille ja lapsille suunnattu digitaalinen Mummola – peli. Kymmenen Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen 350 asukkaan Kaukonen tuntuu hyvältä paikalta asua, vaikka ystäviä on välillä ikävä. Paulan mukaan Kittilän lentokentän läheisyys auttaa.

– Helsinkiin on vain puolentoista tunnin matka.

Poissa byrokratian jaloista

Idyllinen Kaukonen on kuuluisan lappilaistaitelijan Reidar Särestöniemen kotikylä. ”Reitarin” jalanjäljissä Särestöniemen museoon kulkevat metsän läpi, kinttupolkuja pitkin myös monet Mummolan vieraat. Kittilän kulttuurielämä on pieneksi kunnaksi vilkasta. Esimerkiksi Kaukosessa kesällä järjestettävä esitystaiteenfestivaali Hiljaisuus on Mummolan tärkeä yhteistyökumppani.

– Täällä kyläyhteisössä on helppoa tehdä asioita, eikä jäädä mihinkään byrokratian jalkoihin, Paula sanoo.

Pikku-Olavi on seitsemäs sukupolvi Ojanperän tilalla. Maaseudulla kasvaneille Paulalle ja Kimmolle on tärkeää, että poika saa elää lapsuutensa luonnon lähellä. Kaukosesta on tullut koti, jossa herätään aamulla mummin vintiltä ja harpotaan pihan poikki ”toimistolle”, vanhalle porokämpälle. Aamupäivän Kimmo koodaa ja Paula pitää yhteyttä Mummolan vieraisiin ympäri maailman, tai saattaa päivä kulua puusavotassakin – tämä on juuri sitä vapautta, mitä Paula ja Kimmo aiemmin kaipasivat.