Jari Vepsäläinen
Jari Vepsäläinen
Jari Vepsäläinen Fintrade-Mercer Groupista on yli 30 vuoden ajan Kiinassa eri yritysten toimintoja käynnistänyt ja johtanut legendaarinen liikejuristi. Jari kuuluu johtaviin Kiinan kaupan asiantuntijoihin, ja on ollut toteuttamassa yli 250 erikokoista investointihanketta Kiinaan. Hän toimii myös varapuheenjohtajana China Foreign Investment Committee’ssa. Fintrade-Mercer Groupin toimitusjohtajuuden lisäksi Jarilla on lukuisia hallitusjäsenyyksiä Kiinassa ja Hongkongissa, joka on hänen vakituinen asuinpaikkansa.

Kiinan kaupan riskikartta

Kiina yllättää aina – usein positiivisesti, mutta joskus myös negatiivisesti. Kiinan nopea talouskehitys tarjoaa suomalaisyrityksille valtavia bisnesmahdollisuuksia. Mahdollisuuksien mukana tulevat kuitenkin myös suuret riskit. Lupaavasta alusta huolimatta kokeneetkin yritykset ovat usein kompuroineet tällä vaikealla markkinalla.

Kiina-riskien hallitsemista pidetään usein mahdottomuuksien hallitsemisena. Sitä se voi ollakin ellei riskeihin varauduta ennakolta ja samalla varauduta ennakoimaan mahdollisia uusia riskejä. Kiinassa on tärkeää ymmärtää, millaisia riskejä toiminnasta voi koitua. Etumatkan pitäminen on helpoin tapa välttää bisneksen ja katteiden menetykset.

“Kiinassa mikään ei ole sitä, miltä näyttää”

Monet suomalaiset firmat ovat olleet oikeudessa Kiinassa, harva on voittanut. Kiinassa ovat suuret liiketoimintamahdollisuudet, mutta myös riskit. Esimerkiksi aina ei ole selvää, kuka on todellinen sopimuskumppani Kiinassa.

Kiinalaisen kaupankäynnin pohjana on luottamus, mutta ajat ovat muuttumassa ja sopimuksen merkitys liiketoiminnan menestymiselle on keskeinen. Kiinan oikeusjärjestelmän ja sopimusjuridiikan osaamisella pidät huolta omista oikeuksistasi Kiinassa. Myös oikein laadittu business-arkkitehtuuri (mm. yhtiörakenne) auttaa sinua työssäsi.

Kiina riskit voidaan niputtaa neljään osa-alueeseen:

Strategiset riskit Kiinassa – “our willingness to win, not only to survive”

  • esim. suunnitelmatalouden poliittiset riskit ja lainsäädäntömuutosten aiheuttamat riskit

Aluekohtaiset riskit Kiinassa – right place in China

  • esim alueviranomaisten toimenpiteiden aiheuttamat riskit

Bisnes-rakenteen riskit Kiinassa – right style in China

  • esim. riskit kanavan ja yhteistyökumppanin valinnassa ja kilpailutekijät

Operatiiviset riskit Kiinassa – right time in China

  • sopimusriskit, IPR-oikeudet ja henkilöstöhallinnon riskit

Sanotaan, että maassa pärjäävällä tulee olla Buddhan kärsivällisyys, Odysseuksen oveluus ja pettämätön pokerinaama. Riskikartan ymmärtämisellä päästään kuitenkin riittävän pitkälle.