Jyry Lehtoniemi
Kirjoittaja on Barona Lapland Oy:n palvelupäällikkö
www.barona.fi

Kilpailu työvoimasta Lappiin on kovaa – vain yhdessä voimme onnistua

Lappi on ainutlaatuinen alue niin Suomessa kuin maailmalla, mutta kaikille suomalaisille ei välttämättä kovinkaan tuttu. Lappi tunnetaan erityisesti puhtaasta luonnosta sekä kasvavasta kansainvälisestä matkailusta. Matkailun vahva kasvu näkyykin Lapissa nyt hyvin vahvasti, sillä taas ensi talvisesongista odotetaan viime sesonkia kovempaa ja kiireisempää.

Samaan aikaan matkailun kasvun kanssa työnhakijoiden määrä, yleisen työllisyystilanteen paranemisen myötä, on Suomessa vähentynyt lähes kaikilla aloilla. Sama ilmiö näkyy myös täällä Lapissa, jossa työllisyystilanne on viimeksi ollut yhtä hyvä noin 30 vuotta sitten. Hyvään työllisyystilanteeseen kun yhdistää matkailijamäärien kasvun sekä sen aiheuttaman entistä suuremman työntekijätarpeen kaikissa alueen yrityksistä, päästään käsiksi siihen mikä Lapin matkailun kasvattamisen seuraava pullonkaula on: työvoima.

Nykyisessä tilanteessa sekä organisaatiot, että yritykset kilpailevat keskenään osaajista, mutta sama ilmiö on myös nähtävissä alueellisesti. Lappi kilpailee työntekijöistä niin pääkaupunkiseudun, ulkomaiden kuin minkä tahansa muunkin paikan kanssa. Kilpailu on tällä hetkellä erittäin kovaa.

Lapin vetovoimaan keskitytään usein hyvin vahvasti matkailijoiden näkökulmasta, jolloin helposti unohtuu myös se, että samaan aikaan kun matkailijamäärät Lapissa kasvaa, myös tarve osaaville työntekijöille kasvaa koko ajan.

House Of Lapland otti viime vuonna yhdeksi markkinoinnilliseksi kärjekseen Lapin markkinoimisen työskentelyalueena niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille osaajille. Tämä on tärkeää työtä, sillä vaikka osittain samat asiat houkuttelevat niin matkailijoita kuin työntekijöitä, vaaditaan silti vain toisessa omaan elämän muutosta. House of Lapland on onnistuneesti tehnyt työtä Lapin työvoimatilanteen parantamisen eteen ja pystynyt tuomaan esille Lapin ainutlaatuisuutta myös alueesta kiinnostuneille työntekijöille.

Lapin matkailun, ja ylipäätään Lapin alueen liiketoiminnan kasvattamisen, suurin haaste on jo nyt työvoima. Samaan aikaan kun me Baronana teemme töitä sekä työntekijöidemme työuran kehittämisen eteen että asiakkaidemme työntekijätarpeiden ratkaisemiseen, House of Laplandin tekemä markkinoinnillinen työ auttaa jokaista alueen orgaanisaatiota alueen houkuttavuutta lisäämällä. Yhteinen suunta on selkeä, kun aikoinaan omaksi tavoitteeksemme asetimme nimenomaan Lapin työntekijäpulan ratkaisemisen. Tekemistä tämän eteen vielä on, ja se onnistuu ylivoimaisesti parhaiten yhteistyöllä ja yhdessä tekemisellä.

Kesä on jo pitkällä ja paras tapa varautua seuraavaan sesonkiin on tehdä aktiivista rekrytointia jo nyt. Omat rekrytoinnit tulisi olla täydessä tohinassa ja mielellään osa sesongin tekijöistä jo sovittuna. Erottautuminen muista avoinna olevista työpaikoista vaatii taitoa ja osaamista, mutta tässä ja ulkomaisessa työvoimassa piilee ainakin osaratkaisu ongelmaan. Luonnollisesti jos tarvitsette apua rekrytointienne kanssa tai haluatte kehittää omaa hakijamarkkinointianne, autamme teitä mielellämme.