Car chase action scene for War, filmed in Rovaniemi, Finland
Kuvaaja: Yash Raj Films

Vuoden suosituinta Bollywood-elokuvaa kuvattiin Lapissa

Lappi toimii War –elokuvan huikean action-kohtauksen näyttämönä. Bollywoodin vuoden isoimman action-elokuvan on tuottanut intialainen Yash Raj Films, joka on Bollywoodin suurin elokuvien tuotanto- ja levitysyhtiö. Lokakuussa 2019 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa nähdään Rovaniemellä kuvattu vauhdikas takaa-ajokohtaus.

Kuvauksia tehtiin 7 eri maassa ja 15 kaupungissa. Rovaniemellä kuvattu kohtaus tehtiin maaliskuussa 2019.

”Elokuvan tuottajat olivat yhteydessä meihin etsiessään arktisia kuvauspaikkoja tuotannolle. He tekivät paljon tutkimustyötä kartoittaakseen eri vaihtoehtoja ja kyseisen kohtauksen lokaatiolle oli toinen vaihtoehto Ruotsissa, mutta saimme onneksemme auttaa heitä sijoittumaan Suomen Lappiin”, kertoo elokuvakomissaari Anna Niemelä House of Laplandilta.

Yksi tärkeistä kriteereistä lokaation valinnassa oli myös se, että tuotanto löysi taitavan tuotantoyhtiön hoitamaan Suomen kuvaukset.

”Tarvitsimme kuvauspaikaksi laajan ja avaran alueen. Kun sellainen löytyi Suomesta loistavan työryhmän lisäksi, valinta saatiin tehtyä. Meillä oli hyvin organisoitunut suomalainen tuotantotiimi, jonka kanssa työskentely oli yksi loistavimmista kokemuksista ulkomailla kuvatessamme. Suomessa on talvella melko ankarat olosuhteet, mutta kun on hyvin valmistautunut, lokaatio on ohjaajalle luovassa mielessä vertaansa vailla”, elokuvan ohjaaja Siddhart Anand kertoo.

Rovaniemellä kuvatun kohtauksen action-ohjaajana toimi Paul Jennings, jonka aiempia töitä ovat muun muassa Game of Thrones ja Batman Begins. Suomessa tuotannosta vastasi tuotantoyhtiö Grillifilms.

”Kuvausten ennakkovalmisteluja tehtiin kolme kuukautta. Tuotanto varmistui Suomeen sen jälkeen, kun elokuvan ohjaaja ja tuottaja kävivät ehdottamallamme kuvauspaikalla.  Itse kuvaukset kestivät kuusi päivää ja kokonaisuudessaan tuotannon ydinryhmä oli Rovaniemellä lähes kaksi viikkoa. Kuvausryhmässä oli lähes 70 henkilöä kahdeksasta eri maasta”, kertoo Grillifilmsin vastaava tuottaja Hanna Tuovio.

”Kuvasimme kohtausta järven jäällä ja metsäteillä. Kuvausten suhteen Rovaniemen infra toimi todella hyvin.”

Kun Rovaniemi valikoitui kuvauspaikaksi, myös Rovaniemen kaupunki tuli yhteistyöhön mukaan.

“Näin suuren elokuvatuotannon saaminen Rovaniemelle toimii hienona referenssinä alueen osaamisesta ja yhteistyöstä. Matkailu Intiasta on kasvussa ja uskomme, että alueella kuvatut tuotannot vahvistavat tätä kasvua”, sanoo Rovaniemen kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkö Tuula Rintala-Gardin.

Lokakuussa 2019 Intiassa ensi-iltansa saanut elokuva on vuoden katsotuin Bollywood-elokuva. Yash Raj Filmsin julkaisema elokuvan traileri on kerännyt YouTubessa 105 miljoonaa näyttökertaa (tilanne marraskuu 2019).

Tuotanto sai Business Finlandin hallinnoimaa av-alan tuotantokannustinrahaa.

Linkki War-elokuvasta kertovaan artikkeliin: https://www.lapland.fi/film/get-inspired/war-bollywood-action-movie-lapland/