Lapissa Yrittäminen Mikko Tavi
Kuvaaja: Maija-Liisa Juntti

Sea Lapland Safaris vie matkailijan merelliseen Lappiin

Kemiläinen Mikko Tavi on laajentanut liiketoimintaa ennakkoluulottomasti huonekalu- ja autokaupasta kiinteistöihin ja viimeisimpänä matkailuun. Syksyllä 2016 perustettu Sea Lapland Safaris starttaa marras-joulukuun vaihteessa toiseen sesonkiin.

Meri kerää hyhmää Kemin satamaan. Vielä joudutaan hetki odottamaan kelkan kantavaa jäätä. Ohjelmapalveluyritys Sea Lapland Safariksen Mikko Tavi on syntynyt Kemissä ja tietää meren oikut.

– Meren jää on poikkeuksellisen hieno juttu meillä, mutta siellä pitää osata liikkua, Tavi sanoo.

Meri on Tavin mukaan se valtti, jolla Kemin seutu erottuu muusta Lapista. Tavin ja kelkkasafareita vetävän liikekumppanin Janne Laurikaisen Sea Lapland Safariksen retkillä matkailija pääseekin vaikkapa kokemaan kalaverkkoja Perämerelle, pilkkimään tai vierailulle kahden valtakunnan rajalle Tornio-Haaparantaan. Paikalliselle tutut asiat ovat matkailijalle usein parhaita elämyksiä.

Tavin mukaan ohjelmapalveluyrityksen talvi näyttää varausten suhteen erittäin hyvältä. Kuten muualla Lapissa, myös Kemin seudulla varsinkin aasialaisten matkailijoiden määrä on kasvanut muutamassa vuodessa merkittävästi.

– Etenkin joulun seutu vaikuttaa kiireiseltä. Toistaiseksi meitä elättää tavallinen matkailija, mutta kehitämme toimintaamme pikkuhiljaa myös yksilöllisten luksuselämysten suuntaan.

Mikko Tavi on kasvanut yrittäjäperheessä ja kulkenut isänsä mukana ympäri maakuntaa jo pikkupoikana. Mikon mukaan kotona kaikki oli aina kaupan.

– Kerran isä otti vaihdossa jopa sekarotuisen koiran koppeineen, kun asiakas ei muuten suostunut sohvakauppoihin. Siinä se koira naapurin Paavon pihalla sitten haukkui”, Tavi nauraa.

Isän sairastuttua Kemin Osto- ja myyntiliike Oy siirtyi kokonaan Mikon omistukseen. Omien sanojensa mukaan, kohta nelikymppinen yrittäjä on vienyt yritystoimintaa siihen suuntaan kuin mielekkäältä tuntuu. Matkailussa Tavi näkee kasvun mahdollisuuksia ja kaiken lisäksi se on mukavaa tekemistä, mikä tuntuu olevan miehelle tärkeää.

– Ihmiset ovat lomalla ja hyvällä tuulella. Olen tehnyt ikäni autokauppaa ja matkailun parissa touhuaminen on uutta ja kivaa tekemistä.

Tavi tekee edelleen autokauppaa ja Sea Lapland Safariksen perustaminen oli sikäli riskitöntä, että muu liiketoiminta vuokra-autoineen ja minibusseineen tukee ohjelmapalvelujen järjestämistä. Prima -kiinteistön oston myötä Sea Lapland Safaris on muuttanut juuri torin laidalta keskustaan. Tavin mielestä Kemissä on hyvä yrittää.

– Kaupunki auttaa yrittäjää. Esimerkiksi rakentaminen on joustavaa ja helppoa.

Tavi kiittelee myös Kemin matkailua hyvästä työstä, jonka pohjalle on ollut helppo lähteä kehittämään matkailun ohjelmapalveluja. Sea Lapland Safariksen mottona on, että kaikki tehdään kunnolla.

– Meillä on hyvät, uudet kelkat, vaatteet ja muut varusteet, Tavi kertoo.

Talvi on Meri-Lapissakin vilkkain matkailusesonki ja seuraavana haasteena on pohjoisen kesän tunnetuksi tekeminen. Myös Sea Lapland Safaris tähtää kesäsesongin kehittämiseen. Kemissä vetonaulana ovat pitkään toimineet Jäänmurtaja Sampo ja Lumilinna, mutta ohjelmapalvelujen ja elämysten kautta matkailun vetovoimatekijöitä voidaan laajentaa.

– Meren ranta on komea myös kesällä. Toivon, että kehitys jatkuisi Kemissä. Täällä on turvallista ja hyvä elää, kolmen lapsen isä, yrittäjä Mikko Tavi sanoo.