Toimenpiteet ja tulokset House of Lapland
Kuvaaja: Terhi Tuovinen

House of Laplandin toiminnan tulokset 2016

House of Laplandin toimenpiteet toivat viime vuonna Lapille näkyvyyttä satojen miljoonien edestä. Suurin näkyvyys saavutettiin kansainvälisen mediaviestinnän ja Lapissa kuvattujen tuotantojen avulla.

Yhteistyöllä tuloksiin

Matkailumarkkinoinnin, elokuvakomission, sekä osaaja- ja sijoittumismarkkinoinnin yhdistäminen toi vuonna 2016 huomattavia tuloksia Lapin markkinoinnissa. Aiempaa vaatimattomammalla, reilun miljoonan euron budjetilla tavoitettiin ennätysmäärä ihmisiä – 1,2 miljardia henkilöä maailmanlaajuisesti. Näkyvyyden laskennallinen arvo on kymmeniä miljoonia euroja. Lisäksi lappilaiset yritykset saivat elokuva- ja TV-tuotannoista 1,5 miljoonaa euroa suoraa tuloa.

– Tähän tulokseen on päästy ainoastaan hyvän yhteistyön avulla. Esimerkiksi matkailumarkkinoinnissa alueorganisaatioiden rooli on todella tärkeä, House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen sanoo.

House of Lapland lähetti maailmalle kesäkuusta 2016 alkaen yhteensä 44 tiedotetta kahdeksalla eri kielellä. Suurimman yleisön keräsivät tiedotteet Sallan autohuutokaupasta, Revontulivahdin työstä sekä Joulupukin liikkeellelähdöstä. Tiedotteiden uutisointiinsa poimineiden medioiden yhteenlaskettu tavoittavuus oli noin 810 miljoonaa. Aiheista uutisoivat mm. New York Times, Lonely Planet ja Reuters. Esimerkiksi Singaporessa ja Uudessa Seelannissa revontulivahdin työstä uutisoivat kymmenet mediat.

Av-tuotannoilla suuri merkitys

Vipuvoimaa Lapin vetovoimalle toivat myös isot av-tuotannot, joissa House of Laplandin elokuvakomissio toimi alueellisena pääyhteistyökumppanina. Lapissa kuvattu kiinalainen realitysarja We are in love sai Aasiassa yli 400 miljoonaa katsojaa. Suurin Lapissa vuonna 2016 toteutettu tuotanto oli amerikkalainen realitysarja Bachelor, jota oli marraskuussa kuvaamassa lähes sadan henkilön kuvausryhmä. Lapissa kuvatut jaksot esitettiin vuoden 2017 puolella USA:ssa, jonka jälkeen ne tullaan näkemään kymmenissä eri maissa.

Vaikuttajaviestinnän tavoitteina oli vuonna 2016 Lapin logistiikka- ja lentoyhteyksien parantaminen sekä av-alan kannustinjärjestelmän käynnistyminen. Päätös 25% tuotantokannustimesta saatiin elokuussa 2016 ja kannustin on käynnistetty tammikuussa 2017. Lapin lentoyhteydet paranivat vuoden aikana merkittävästi, kun Keski-Eurooppaan avattiin uusia reittejä ja Finnair lisäsi kapasiteettiä pohjoisen reiteille.

Kansainvälistä matkailumarkkinointia House of Lapland toteutti yhdessä Lapin alueorganisaatioiden, Koillismaan, Visit Finlandin sekä Finavian kanssa. Kohdemarkkinoita olivat Saksa, UK sekä Kiina. Toteutuneista toimenpiteistä tärkeimpiä oli av-tuotantojen ohella yhteistyö kiinan suurimpiin mediatoimijoihin kuuluvan Xinhuan kanssa.    

– Lappi on pitkään ollut matkailumarkkinoinnin edelläkävijä. Lapissa on potentiaalia myös paljon muuhun, esimerkiksi kestävälle arktiselle liiketoiminnalle on maailmalla valtava kysyntä. Markkinoinnin ja viestinnän digitalisoituessa pystymme kumppaneidemme kanssa tavoittamaan halutut kohderyhmät yhä kustannustehokkaammin, Tarssanen toteaa.

Katso tarkemmin yhtiön toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2016.