Crane hook
Kuvaaja: Lapland Material Bank, Marianne Kamula

Business Lapland-Lapin elinkeinomarkkinointi

Lappi tunnetaan maailmalla parhaiten matkakohteena, mutta kiinnostus pohjoista liiketoimintaympäristöä kohtaan on kasvussa. Arktisella alueella työskentely ja potentiaalin hyödyntäminen edellyttää erityisosaamista vaativissa luonnonolosuhteissa sekä herkässä luonnonympäristössä toimimiseen sekä riskien hallintaan. Tälle osaamiselle on maailmalla yhä enemmän kysyntää.

Lapissa on kansainvälisestikin merkittävää bisnespotentialia eri toimialoilla: matkailussa, biotaloudessa, teollisuudessa, kaivosalalla sekä tutkimuksessa, kehityksessä ja testauksessa.  Potentiaalin hyödyntämiseksi tarvitaan yrityksiä, kumppaneita ja pääomia myös maakunnan ulkopuolelta.

Business Lapland – ohjelman tavoitteena on herättää kiinnostusta Lapin liiketoiminta- ja investointimahdollisuuksia kohtaan sekä varmistaa, että Lapin bisnesmahdollisuudet tunnetaan keskeisillä toimialoilla, ja että niihin on helppo tarttua. Kohderyhmämme on yrityselämän päättäjät ja vaikuttajat kotimaassa, Keski-Euroopassa sekä lähialueella Ruotsissa ja Norjassa.

Toteutamme jatkuvaa, kohdennettua digitaalista markkinointia ja kampanjoita Business Lapland markkinointibrändin pohjalta.

Katso lisää Business Lapland –verkkopalvelustamme  sekä Business yli 12, 5 miljoonaa kertaa kotimaassa ja kansainvälisesti. Verkkopalvelustamme lisätietoja etsi lähes 350 000 henkilöä, aineistoja ladattiin yli 1 500  kertaa. Henkilökohtaisesti palvelimme 15 Lapin liiketoiminta- ja investointikohteista kiinnostunutta.

Voit tutustua ohjelman tuloksiin tarkemmin alla.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Salla-Mari Koistinen, salla-mari.koistinen@houseoflapland.fi, 0400 449365