Kuvaaja: Martta Alajärvi
Johanna Alatorvinen
Kirjoittaja on kotoisin Nellimistä ja asuu nykyisin puolisonsa ja kahden porokoiran kanssa Koppelon Konisniemessä sekä työskentelee Saamelaiskäräjillä viestintäsihteerinä.

Elämää Lapissa -blogi: Sáárnuh-uv sämikielâ? Puhutko saamea?

Lâi mučis peivi. Kolbâpehhee mana kisá kuuvl.

Kissá pasa láátyid kolbâpehhei.

Suoi puurrâv láátyid.

Talle suoi vyelgiv Ruávinjaargân.

Suoi moonnâv linjâšavdoin.

Linjâšavdo lii styeres já tobbeen láá ennuv ulmuuh.

Ko sij pyevtitteh, sij maneh káávpán já uástih vuálpu já kammuid.

Talle suoi moonnâv pááikán.

Kirjoitin tarinan Nellimin ala-asteella viidennellä luokalla, jolloin opiskelimme pari tuntia inarinsaamen kieltä viikossa. Silloin en olisi vielä uskaltanut toivoakaan, että vielä jonain päivänä puhuisin sujuvaa saamen kieltä ja olisin työpaikassa, jossa saan käyttää sitä päivittäin. Matka tähän ei kuitenkaan ole ollut aivan helppo.

Kirjoituksen pääkuvassa olen muuten minä vanhempieni porokoira Kuuran kanssa mummoni 80-vuotis syntymäpäivillä.

Opiskelut veivät mukanaan ”etelään”

Saatuani lakin Ivalon lukiosta tiesin monen kaverini tavoin, jos haluaa korkeakoulututkinnon, olisi lähdettävä kotia kauemmas opiskelemaan. Odotin jo kovasti sitä, että pääsen kaverini kanssa muuttamaan Ouluun. Meiltä päin katsottuna Oulu on kuitenkin jo aika etelässä, onhan se lähes puolessa välissä Suomea.

Aloitin liiketalouden opinnot Oulun ammattikorkeakoulussa. Yhdellä ensimmäisistä luennoista teimme jonon, jossa menimme järjestykseen kotipaikkakunnan mukaan. Tietysti olin siellä jonon pohjoisimmassa päässä ja kun kerroin, että olen Nellimistä kotoisin, kysyi luennoitsija minulta, kuinka olen sopeutunut kaupunkielämään. Mielestäni tuolloin kaupunkielämässä ei ollut mitään vikaa ja en ymmärtänyt, miksi en sopeutuisi asumaan kaupungissa?

Oulun jälkeen vietin muutaman vuoden opiskeluiden ja työn merkeissä ulkomailla ja koin mukavaksi sen, että siellä sain kulkea ikään kuin tuntemattomana. Kukaan ei tullut kysymään kenen tyttöjä olen, vaan olin siellä ihan vain Johanna Suomesta.

Noilta ulkomaan vuosilta on jäänyt paljon hyviä muistoja ja hauskoja tarinoita. Kerran minulta kysyttiin, onko isäni joulupukki, kun sanoin perheelläni olevan poroja. Ja monesti ihmeteltiin sitä, että miten voi joku olla noin pohjoisesta kotoisin.

Sattumusten kautta takaisin kotiin

Minulla ei koskaan ollut selkeää suunnitelmaa siitä, haluanko palata takaisin kotiin opiskelujen jälkeen. En myöskään muista, että lukioaikana olisi hirveästi puhuttu työllistymismahdollisuuksista kotikunnassa.

Opintojeni ollessa loppusuoralla tulin kirjoittamaan lopputyötä kotia Nellimiin. Olimme kahvistelemassa äitini ja mummoni kanssa, kun huomasin, että Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa alkaisi inarinsaamen kielen ja kulttuurin opinnot seuraavana syksynä.

Vuosi oli 2011 ja opinnot kestäisivät vuoden verran. Ajattelin, että nyt minulla olisi vihdoin mahdollisuus saamen kielen oppimiseen ja saisin samalla vuoden verran lisää aikaa miettiä, mitä elämältäni haluan.

Poroja keväällä
Kuvaaja: Johanna Alatorvinen

Opinnot olivat hyvin intensiiviset ja vaikka olin lukiossa kirjoittanut inarinsaamen kielen vieraana kielenä, minulta puuttui kokonaan aktiivinen kielitaito. Näin jälkeen päin ajateltuna tuo vuosi muutti hyvin paljon minun elämää. Opin äidin puolen sukuni kielen ja vietin lukemattomia tunteja mummoni ja hänen puolisonsa keittiöpöydän ääressä opiskelemassa kieltä ja puhumassa vanhoista asioista.

Yksi merkittävimmistä hetkistä oli, kun istuin Sajoksen katsomossa ja kuuntelin Amocin räppäävän inarinsaameksi. Kyyneleet nousivat silmiini, kun siinä huomasin ymmärtäväni hänen tekstejään! Myöskin hetki, jolloin mummoni puoliso opetti minulle poromerkkini saameksi, ei unohdu koskaan.

Inarinsaamen kielen oppiminen on ollut merkittävää myös työelämäni kannalta. Opiskelujen jälkeen olen lähes jokaisessa työssäni käyttänyt saamen kieltä ja osan työpaikoista saanut sen ansiosta, että osaan saamen kieltä. Aluksi olin töissä inarinsaamen kielipesässä, jossa sain vahvistettua kielitaitoani ja sen jälkeen työpaikkojani ovat olleet Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inarin kunta ja Saamelaiskäräjät.

Huomaan myös viihtyväni pohjoisessa, eivätkä kaupungit oikein koskaan tuntuneet kodilta. Arki on arkea tietysti asuinpaikasta riippumatta ja elämä pohjoisessa voi ajoittain tuntua melko hektiseltä, kun pakastin pitäisi saada täytettyä talvea varten marjoilla, porotyöt täyttävät vapaa-ajan ja karvakengätkin pitäisi saada valmiiksi ennen kovia pakkasia.

Kun työ on niin vahvasti sidoksissa elinympäristöön ja vapaa-aikaan, on toisinaan hankala päästä siitä aiheutuvaa stressiä pakoon. Myöskään saamen kielen opiskelussa ei koskaan tule valmiiksi, mutta onneksi voin aina kysyä mummolta, jos en jotain sanaa osaa.

Saamen kielten viikko 21.-27.10.2019

Saamen kielten viikkoa vietetään 21.-27.10.2019. Teemaviikko on osa YK:n alkuperäiskansojen kielten vuotta ja sen tarkoituksena on nostaa saamen kielten näkyvyyttä koko maassa. Teemaviikko järjestetään yhteistyössä Norjan, Ruotsin ja Suomen Saamelaiskäräjien kanssa.

Katso neljän kielilähettilään videot heidän suhteestaan kieleen Saamelaiskäräjien verkkosivuilta.

Ylen Sano se saameksi -sivustolta löydät muun muassa yleiset fraasit kolmella Suomessa puhutulla saamen kielellä sekä pikaoppaan saamelaiskulttuuriin.