Autumn colors in Lapland
Kuvaaja: Lapin Materiaalipankki | Marko Junttila

Kiinalaisia investointeja tiedossa Lappiin

Lappi näyttää löytäneen tavan yhdistää suuret teolliset sijoitukset ja nopeasti kasvavan matkailun. Tästä on seurannut sosioekonomista kasvua, joka kestävästi tukee luonnon monimuotoisuutta sekä parantaa ihmisten hyvinvointia.

Vuonna 2015 Brysselin biotalousinvestointien huippukokouksessa Invest in Lapland:in sijoitusneuvoja Jaakko Pöykkö esitti, että Lappi tarjoaa hyvän tilaisuuden sijoittaa metsäpohjaisten biomassatuotteiden tuotantoon. Hän arvioi Lapin teollisten sijoitusten arvon seuraavilta 10-15:ltä vuodelta olevan 14-15 miljardia euroa.

Pöykön ennuste on toteutumassa, sillä kiinalaiset yritykset ovat ryhtyneet suuriin sijoituksiin metsäpohjaisen biomassatuotteiden sektorilla, mikä nostaa kiinalaiset kärkisijoille Lapin potentiaalisina sijoittajina.

Innovaatioita Kemijärven Boreal Bioref -sellutehtaalta

Ensimmäinen suuri kiinalainen investointi Lapissa oli CAMC Engineeringiltä, joka sijoitti 780 miljoonaa euroa Boreal Bioref -sellutehdashankkeeseen Kemijärvellä. 400 000 tonnin vuosittaisella kapasiteetilla toimivan tehtaan on määrä aloittaa toimintansa vuonna 2020. Boreal Biorefin mukaan biojalostamo tulee tuottamaan sekä korkean kysynnän perinteisiä tuotteita, että innovatiivisempia ja korkean tuoton erikoistuotteita. Perinteisiä tuotteita ovat sellun liuottaminen, pitkäkuituinen myyntisellu ja sähkö, ja innovatiivisia tuotteita ovat mikrokiteinen selluloosa (MCC), C5- ja C6-sokerit, mäntyöljy ja tinneri, biopolttoaine, ja maaperän parantamisaineet.

Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala sanoo, että – Sijoitus Kemijärven biojalostamoon tuo uusia mahdollisuuksia. Meillä on jo useita tuotteita tässä sijoituksessa ja saamme kehittää uusia tuotteita muun muassa Aalto-yliopiston ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tavoitteenamme on kehittää kaikista sivutuotteistamme edelleen korkeamman tason tuotteita. Näin saamme minimoitua toimintamme ympäristön kuormituksen ja parannettua kannattavuutta. Tuotamme uudistuvaa sähkövoimaa, lämpöä ja biokaasua kuljetusten polttoaineiksi. Kaikki orgaaninen jäte muutetaan energiaksi ja näin haaskuun käsittelyä ja vesistöjen taakkaa vähennetään merkittävästi.

Kemijärven laitoksen hyödyistä Nivala sanoi, – Rakennusvaiheessa työntekijöiden määrä yltää lähes kolmeen tuhanteen, ja toiminnassa koko vaikutus työllisyyteen tulee olemaan 1,150 työvuotta. Me haluamme parantaa puuraaka-aineiden arvoa paikallisesti välttääksemme Lapin muuttumisen puuvarastoksi. Ympäristön näkökulmasta on kestävämpää, jos tällainen arvon luominen tapahtuu paikallisesti. Alueellisille sahalaitoksille tämä sijoitus tuo merkittäviä synergiaetuja, kun heidän hukkamateriaalilleen, sahajauholle, luodaan markkinat. Sahalaitosten välinen yhteistyö ja biojalostamo ovat näin ollen yhteiseksi eduksi.

Kaidi Finlandin uudenlainen biojalostamo Kemiin

Kaidi Finland, kiinalaisen Sunshine Kaidi New Energy Groupin suomalainen tytäryhtiö, tekee 900 miljoonan euron arvoista biopolttoaineen jalostushanketta Kemin Ajoksella. Tämä on toinen suuri kiinalainen sijoitus biojalostamiseen. Kemin tehtaalla käytettävä teknologia on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista, sanoo Kaidi Finland, lisäten, että tarkoituksena on myös todistaa korkeatasoisen biodieselin tuottamisen olevan mahdollista puubiomassasta. Tehtaan on määrä aloittaa toimintansa vuoteen 2019 mennessä.

– Aiomme rakentaa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen toisen sukupolven biojalostamon Kemiin käyttämällä pääraaka-aineena metsäteollisuudelta ylijäänyttä puupohjaista biomassaa, kuten energiapuuta, hakkuujätettä ja jopa ylijäämäkaarnaa. Kemi valittiin ihanteelliseksi sijainniksi jalostamolle Suomen kunnianhimoisten biotaloustavoitteiden, korkean osaamisen, raaka-aineen saatavuuden ja teollisen vahvuuden vuoksi, sanoi Kaidi Finlandin toimitusjohtaja Carl Haglund.

Hän huomautti myös, että Suomen edistyksellinen ja kunnianhimoinen biopolttoainepolitiikka, suurine biomassavaroineen lähellä maailman suurimpia biopolttoainemarkkinoita Euroopassa, tekevät Suomesta yhden houkuttelevimmista sijoitusmaista biopolttoaineen tuotannolle.

Investointien kohteina matkailu, Silkkitie ja bioenergia

Kiinalaiset ovat myös tehneet useita sijoituksia Lapin matkailusektorille, enimmäkseen majoitukseen, kiinteistöihin ja ryhmämatkoihin. Tällä hetkellä Lappi valmistautuu vastaanottamaan noin 2,5:n miljardin euron arvosta kiinalaisia sijoituksia, joiden kerrotaan olevan työn alla.

Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen sanoo, että – Kiinalaisten sijoitussuunnitelmat ovat kiihtyneet nopeasti viime vuosina. Uskon, että kiinalaisten näkökulmasta Lappi on investointipotentiaaliltaan johtavia alueita Suomessa sekä muissa Pohjoismaissa. Lapissa voimme tarjota hyvää yhteistyötä kiinalaisille sijoittajille, sekä turvallisen ja vakaan toimintaympäristön. Kiinalaisten sijoitusten arvo Lapissa on jo nyt huomattava (etenkin matkailussa), mutta tulevaisuudessa voimme puhua yhdeksännumeroisista luvuista – miljardeista euroista, etenkin biotalouden alalla.

Myös Timo Rautajoki, Lapin kauppakamarin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, luonnehti kiinalaisten sijoitusten tilaa Lapissa hyvin lupaavaksi. – Mutta se on vasta aluillaan, hän sanoi, – Esimerkiksi biojalostamot ovat suuria hankkeita, jotka vievät aikaa käynnistyäkseen. Matkailu tulee olemaan todella suuri sijoituskohde. Olemme jo todistaneet lähes uskomatonta kasvua kiinalaisten matkailussa, ja se näyttää aina vain kasvavan. Lapissa on kaksi suurta hotellihanketta, joista toinen sijaitsee napapiirillä Joulupukin kylän lähellä ja toinen Saariselällä. Lisää hotelleja tullaan tarvitsemaan kasvavan matkailijamäärän majoittamiseksi ja tilaa erilaisten tapahtumien pitämiseksi. Odotamme kiinalaisia lentoyhtiöitä. Kaikki puhuvat, että kiinalainen lentoyhtiö voisi olla seuraava sijoittaja, ja Finnair suunnittelee järjestävänsä suoria lentoja Rovaniemeltä Kiinaan.

Kamarin johtaja sanoo tulevista sijoituksista, – Seuraava odottamamme sijoitus on ‘one belt, one road’-aloite, uusi silkkitiehanke jonka käynnistyminen on yhä lähempänä. Kiinalaiset ovat myös kiinnostuneet arktisesta junaradasta, ja olen iloinen, että liikenne- ja viestintäministerimme vieraili kuljetusseminaarissa Rovaniemellä marraskuussa 2017. Arktisen junaradan rakentamisen Rovaniemeltä Kirkkoniemelle on arvioitu maksavan kolme miljardia euroa, joka on erittäin paljon. Tulossa on myös yhteistyötä kiinalaisten kanssa heidän valmistautuessaan vuoden 2018 talviolympialaisiin. Kiinalaiset urheilijat saattaisivat saada mäkihyppykoulutusta täällä Lapissa. Tähän mennessä kiinalaiset ovat sijoittaneet 50 miljoonaa euroa tänne Lappiin, mutta kaikkiaan heidän suunnittelemiensa sijoitusten arvioidaan olevan yli kaksi miljardia euroa.

Nousukiidossakin maltti on valttia

Rovaniemen, Suomen Lapin pääkaupungin, kaupunginjohtaja Esko Lotvosen näkemykset ovat hieman varovaisempia. Hän sanoi, että – Kiinalaiset ovat suunnitelleet sijoituksia bioenergiaan, mutta tähän mennessä vain vähän sijoituksista on toteutunut käytännössä. Matkailu on tärkeä sektori Rovaniemelle, kuten myös Lapin tunturialueille. Rovaniemellä toimii kiinalaisia ravintoloita ja meille on myös tulossa matkan- ja ohjelmanjärjestäjäyhtiöitä palvelemaan kiinalaisia asiakkaita. Ensimmäinen oikea suuri sijoitus kiinalaisilta napapiirille on mökkikylä, joka avautui lokakuussa 2017. Olemme saaneet paljon yhteydenottoja kiinalaisilta, enimmäkseen matkailualalla, jotka näkevät Rovaniemen sijoituskohteena, mutta tähän mennessä kiinnostus on ollut perustasolla. Kaupallisia sopimuksia on myös tehty esimerkiksi cleantechistä, mutta sijoituksia ei kuitenkaan ole vastaanotettu tai omistussopimuksia laadittu. Rovaniemellä ja muutamilla kiinalaisilla kaupungeilla on myös juridisesti sitomattomia sopimuksia yhteistyöstä. Olemme myös huomanneet tarpeen parantaa yhteistyötä liiketoiminnassa, matkailussa ja koulutuksessa. On helppoa nähdä kiinalaisten tulevan sijoittamaan lisää ja aloittamaan yhteisiä hankkeita suomalaisten kanssa.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että Lapin sidosryhmät ovat enemmän innostuneita suunnitelluista ja mahdollisista kiinalaisista sijoituksia, kuin jo saaduista. Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo sanoo, – Tietääkseni kovin paljoa sijoituksia ei vielä ole tehty. Seuraavien kahden viikon aikana saanemme lisää tietoa Kemin biopolttoainetehtaan Kemijärven biosellutehtaan suunnitelmista. Jos nämä sijoitukset toteutetaan, niillä tulee olemaan suuri vaikutus alueiden töihin ja liikenteeseen. Käsittääkseni ne tulevat edustamaan alan viimeisintä teknologiaa. Yksi toteutetuista kiinalaisista sijoituksista on uusi hotelli napapiirille. Se tulee kasvattamaan majoituskapasiteettiä Rovaniemen matkailutarjonnassa ja luo uusia työpaikkoja.