Otto Ponto
Kuvaaja: Otto Ponton kotialbumi

Mun Lappi -podcast osa 2: Otto Ponto – Valokuvaaja halusi lisää mäkiä elämään

Mun Lappi -podcastin toisessa osassa elämästä Lapissa on keskustelemassa Anna Ruohosen ja Jenni Räinän kanssa eri puolilla Lappia asunut ja tällä hetkellä Rovaniemellä kortteeriaan pitävä Otto Ponto.

Jos soitin ei näy selaimellasi, siirry tästä kuuntelemaan Otto Ponton jakso.

Ensimmäisen kerran elämä pohjoisessa alkoi houkuttaa freelance-valokuvaaja Otto Pontoa vuonna 2014. Hän teki tuolloin maastopyöräreissun Pohjois-Norjaan. Tunturin huipulle kipuamisen jälkeen olo oli autuas.

– Tuli olo, että mäkiä pitäisi saada elämään lisää.

Väliin mahtui muutama harmaa Etelä-Suomen talvi, jolloin marraskuu tuntui jatkuvan ikuisesti. Otto alkoi ikävöidä talvea. Hän haki toimitussihteerin paikkaa paikallislehti Inarilaisesta. Helmikuussa 2016 edessä oli muutto Lappeenrannasta Ivaloon. Perillä iski ensin pakokauhu. Pohjoisen helmikuu tuntui pohjattoman pimeältä. Samalla tuli kuitenkin jo olo, että pohjoisessa oli hyvä meno.

– Nykyään helmikuukin on valoinen kuukausi.

Ivalosta Otto muutti Leville, josta matka jatkui Muonioon Muotkavaaran vanhalle kyläkoululle. Kun Otto palasi muutaman kuukauden kyläkouluelon jälkeen käymään Rovaniemellä, ilma tuntui saastuneelta ja hälyyn oli vaikea tottua.

– Ihminen tottuu nopeasti rauhaan, mutta tottuminen toiseen suuntaan on hitaampaa.

Myös seuraava asuinpaikka Jerisjärven rannalla Rauhalassa tarjosi rikkumatonta rauhaa. Sittemmin Otto on muuttanut asumaan Rovaniemelle, mutta muutto takaisin pohjoisemmas voi olla jossain vaiheessa jälleen edessä.

Freelancetoimittajana ja -valokuvaajana itsensä työllistävä Otto on löytänyt pohjoisesta hyvin töitä. Pyynnöt työkeikoille tulevat yleensä Helsingistä, ja luovan alan tekijöiden välinen kilpailu on Lapissa vähäisempää kuin esimerkiksi kehä kolmosen sisäpuolelle.

Lapissa myös tapahtuu paljon: on kansainvälisiä matkailijoita, kaivossuunnitelmia, ökyelämää tunturikeskuksissa ja säästeliästä omavaraista elämää naapurikylissä. Ilmastonmuutos arktisella alueella etenee puolestaan keskiarvoja nopeammin. Kiinnostavia seurattavia asioita journalistille riittää, eikä Otto uskokaan, että hän malttaa aivan piakkoin pohjoisesta lähteä.

Kun töissä on rauhallisempaa, päiviin löytyy täytettä lukuisista harrastuksista ja mäkien päälle kipuamisesta – niitä on nykyään lähellä paljon. Työ kuluu kuvaten, mutta vapaalla kameralle tulee harvemmin käyttöä.

– Tallennan tuolloin asiat mieluiten mieleeni.

Löydä kaikki ilmestyneet podcast-jaksot tästä linkistä!