Rovaniemellä asuva kirjailija Riina Mattila herää eloon 22 pakkasasteen kohdalla. Tampereen kupeessa kasvanut Mattila löysi Rovaniemestä paikan, jossa voi rauhoittua.
— Sen kun tietäisi, miksi herää eloon vasta tuollaisessa pakkasessa. Se on aina ollut luonnollinen olotila. En muista, että olisin ikinä nauttinut kesästä, Mattila naurahtaa.
Suoraan Hämeestä Mattila ei kuitenkaan päässyt napapiirille, vaan välissä olivat opiskelut Oulussa. Niinä vuosina Mattila teki ystäviensä kanssa päiväreissuja Rovaniemelle, ihan vaan huvin vuoksi. Tuli käytyä niin Napapiirillä kuin Pöykkölän joulumarkkinoillakin.
— Muistan, että jo silloin Muurolan kohdalla parikymmentä kilometriä ennen Rovaniemeä tuli aina rauhallinen olo. Kun ei ollut opiskelijana varaa hotelliin ja junalla pääsi kätevästi niin kävimme sitten Rovaniemellä, Mattila sanoo toisen työpaikkansa, Rovaniemen kaupunginkirjaston kahvihuoneessa.
Sama tunne on ollut säilynyt vuodesta 2016 lähtien, kun Mattila muutti pysyvästi Rovaniemelle. Voi rauhoittua ja hengittää vapaammin kuin missään muuaalla. Ennen pysyvää muuttoa Lapissa oli ollut takana harjoittelu Rovaniemellä ja pätkä kirjastovirkailijan töitä Kittilässä.
— En tiedä voiko sitä syytä rauhoittumiseen täällä selittää, kun se on vaan tunne. Kotikin on kuitenkin tunne eikä fyysinen paikka. Sellainen tämä on aina ollut. Siinä missä Oulu on tasaista niin täällä ympäröivät vaarat ovat tuttu elementti, kun on kasvanut harjujen ympäröimänä. Myös joki kaupungin keskustassa on rauhoittava asia. Ja ihmiset ovat mutkattomia.
Mattila ei ole läheskään ainoa junantuoma rovaniemeläinen. Erään hypoteesin mukaan muualta tulleisiin suhtaudutaan lähtökohtaisesti avoimesti, koska monet ovat olleet itsekin samassa tilanteessa.
— Se, että muualta tulleita on aika paljon, kertoo siitä, että ihmiset täällä viihtyvät. Rovaniemellä ei ole muutenkaan kauhean ahdasmielistä verrattuna moneen muuhun samaankokoiseen paikkaan. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta tekee paljon, ja kaupungin kulttuurielämä olisi paljon köyhempää ilman sitä.
Esikoisteos Järistyksiä Finlandia-ehdokkaaksi
Mattilan esikoisromaani Järistyksiä ilmestyi alkuvuodesta 2018. Matka kirjailijaksi ei kuitenkaan ole ollut mutkaton, sillä vaikka Mattila oli pienestä asti tykännyt kertoa tarinoita, loppui kirjoittaminen vuosiksi lukion jälkeen.
— Kävin kirjoittamiseen painottuvan lukion. Siellä tuli vastareatkio. Kun oli pakko kirjoittaa niin innostus laantui. En ollut silloin myöskään valmis editointiin ja itsetutkiskeluun. Tuli myös tunne, etten olekaan lahjakas.
Tuli ero ensimmäisestä tyttöystävästä, piti opetella taas olemaan ihminen itselleen eikä toiselle ja oli halu selvitellä asioitaan. Mattila huomasi kirjoittavansa asioita auki. Järistyksiä nappasi ilmestymisvuonnaan lasten- ja nuorten Finlandia-ehdokkuuden.
Teoksen päähenkilönä on Eelia, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Keskiössä on kasvutarina synnyinkaupungista vapautuessa, rakastumisesta ja tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin on. Erityisesti Mattilan kyky kuvata tunteita on kerännyt suitsutusta. Syksyisen ehdokkuuden myötä Mattila itsekin päätyi takaisin kirjan pariin.
— Ehdokkuuden myötä alkoi tulla kouluvierailuja, ja on tuntunut oudolta puhua niistä asioista, joita ei ole miettinyt kirjoittamisen jälkeen. Tulee hieman vaivaantunut olo, kun pitää puhua jostain omasta tuotoksestaan vuosien jälkeen, Mattila pohtii.
Syksyllä julkaistaan Mattilan toinen kirja, Eloonjäämisoppi. Toisin kuin esikoisteos, kyseessä on autofiktiota läheltä liippaava teos, jossa sekoittuu Mattilan omat kokemukset faktatietoon.
— Minulla todettiin muutama vuosi sitten traumaperäinen stressihäiriö ja kun ryhdyin etsimään kokemuskirjallisuutta aiheesta, sitä ei oikein löytynyt. Traumat on kokemuksena mystifioitu, ja niihin liittyy paljon väärää tietoa, siinä missä masennuksesta on kirjoitettu paljon eikä sitä enää kauhistella. Se on vähän lajityyppien sekotelma. Tarkoitus on, että se tarjoaisi tietoa ja auttaisi ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia.
Vaeltaessa on vähään tyytyväinen
Puolisonsa kanssa Rovaniemellä asuva Mattila ei kaipaa takaisin Ouluun, mutta opiskeluvuosina herännyt kiinnostus patikointia ja vaeltamista kohtaan ovat säilyneet napapiirille kotiutuessa.
— Täältä on paljon helpompi lähteä pohjoisille alueille kuin vaikka Tampereelta, mistä käsin lähtemisessä olisi paljon isompi säätäminen. Ihanteellista olisi sellainen viikon vaellus, kun pääsee kunnolla eräilemään ja useamman päivän talsii vaan eteenpäin.
Perusasioiden äärellä pääsee irti kaikesta, eikä puhelinkaan vie huomiota.
— Silloin on onnellinen vähästä, kaikki ruoka maistuu hyvälle ja nukkuu kuin pieni vauva. Vaeltaminen on semmosta hiljentymistä ja itsensä haastamista.
Mattila päätti jo nuorena, ettei ole jäämässä etelään, eikä hän nytkään ole aikomusta Lapista lähteä. Yksi asia kuitenkin säilyy Hämeestä mukana: Tampereen Ilves.
— Se tulee lapsuudesta äidin kautta. Porukat seurasivat jääkiekkoa kun olin lapsi, ja seurasin itsekin kaikkea urheilua lähes maanisella kiihkolla. Joskus seitsemänvuotiaana katsoin kaikki futiksen mm-kisojen ottelut.
Mutta miksei Rovaniemen Kiekko vaan yhä Ilves, vaikka Rovaniemestä on tullut kotikaupunki…?
— Joukkuetta ei vaihdeta, Mattila virnistää.