Jätkänkynttiläsilta Rovaniemi

Rovaniemi – Arktinen pääkaupunki

Rovaniemi on Lapin pääkaupunki ja pohjoinen kasvukeskus, joka tarjoaa mahdollisuuksia liiketoiminnalle ja investoinneille eri toimialoilla.

Rovaniemi sijaitsee arktisen yhteistyön kannalta keskeisellä paikalla ja on kätevästi saavutettavissa. Lento Helsingistä kestää reilun tunnin ja päivittäisiä vuoroja on useita. Suuren matkailukysynnän vuoksi Rovaniemelle lennetään talvikaudella suoraan myös monista ulkomaisista suurkaupungeista ja kaupunkiin pääsee sujuvasti myös raiteita pitkin.

Maailmalla Rovaniemi tunnetaan Joulupukikotikaupunkina ja sijainnistaan arktisella Napapiirillä. Rovaniemi onkin pääkaupunkiseudun jälkeen Suomen toiseksi kansainvälisin matkailukohde ja vuosittaisesta 700 000 yöpymisestä kaksi kolmasosaa on kansainvälisiä. Majoituskohteiden käyttöaste ja keskihinta ovat selkeästi Suomen keskiarvoa paremmat.  

Vaikka kansainvälinen tunnettuus tulee etenkin matkailusta, ovat myös rakentaminen, teollisuus ja logistiikka alueen elinkeinojen tukipilareita. Liikevaihdoltaan suurimmat teollisuusyritykset ovat BRP Finland Oy ja Lappset Group Oy, suurimpiin yrityksiin kuuluu lisäksi energia- ja logistiikka-alojen yrityksiä. 

Lapin yliopisto Rovaniemellä on EU:n pohjoisin tiede- ja taideyliopisto. Osana yliopistoa toimii Arktinen keskus, joka on arktisen alueen monialaisen tutkimuksen kansainvälinen huippuyksikkö. Lapin ammattikorkeakoulussa opiskellaan tekniikan eri aloilla, matkailussa, terveydenhoidossa ja liikunnassa.  

Rovaniemelle investoidaan jatkuvasti ja liiketoimintamahdollisuuksia on useilla aloilla, etenkin matkailussaluovilla aloilla, ICT- ja teknologia-aloilla, kaupassa ja palveluissa.

Arktikum Rovaniemi
Santa Claus Village Rovaniemi
Rovaniemi aerial view

Faktaa

  • Väestön määrä 64 000
  • Yritysten toimipaikkoja 4 019
  • Yritysten liikevaihto yhteensä 3,3 mrd euroa 
  • Lue lisää Rovaniemestä