Sodankylän Geofysiikan observatorio
Kuvaaja: Jasmin Koivisto

Sodankylä – Maaperän rikkauksia ja arktista osaamista

Sodankylässä keskellä Lappia on mahdollisuuksia yritystoiminnalle ja investoinneille esimerkiksi kaivospalvelualalla, tutkimustoiminnassa sekä matkailussa.

Sodankylän paikka keskellä Lappia on mainio. Maanteiden pääväylät risteävät Sodankylässä ja puolentoista tunnin ajomatkan päässä on kolme lentokenttää sekä rautatieasema. Kunnassa on omasta takaa myös pienkoneille ja helikoptereille soveltuva lentopaikka.

Kunnan sijainti Lapin vihreäkivivyöhykkeellä tarkoittaa maailmanluokan malmiesiintymiä. Kevitsan kaivos on louhintamääriltään Suomen suurin, ja vireillä on Sakatin kaivoshanke ja Pahtavaraan kaivoksen toiminnan uudelleen käynnistäminen. Kaivosala työllistää kunnassa 1200 henkilöä, tuottaa 350 miljoonaa euroa liikevaihtoa ja meneillään on investointejakin 150 miljoonan euron edestä. Sodankylään on tulossa kaksi uutta Mainari-teollisuusaluetta, joissa on runsaasti rakennusoikeutta alan yritysten toimisto-, tuotanto- ja varastotiloille.

Kaivostoiminnan ohella Sodankylä on myös monipuolinen arktinen tutkimus- ja testaustoiminnan keskus. Ilmatieteen laitoksen Arktinen avaruuskeskus ja Oulun yliopiston Geofysiikan observatorio tuottavat Sodankylässä tietoa ja laadukasta mittausdataa arktiselta alueelta ja lähiavaruudesta. Dataa käytetään jo kansainvälisesti, mutta sen hyödyntämisessä piilee vielä uuttakin potentiaalia.

E75 Stargate on Sodankylän arktinen testausympäristö älyliikenteelle, helikoptereille sekä pelastus- ja turvallisuustoiminnalle. Testausympäristössä yhdistyvät 5G-verkko, älykkäät tiesääpalvelut ja talvitestaus.

Matkailutoimiala kunnassa kehittyy tasaisesti. Vapaa-ajan matkailun potentiaalia yritystoiminnalle tuovat Luoston ja Kakslauttasen matkailukeskukset, elämyskeskus Tankavaaran Kultakylä sekä Urho Kekkosen ja Pyhä-Luoston kansallispuistot. Vilkas kaivos- ja tutkimustoiminta tuovat paikkakunnalle myös työmatkustajia.

Kevitsa mine in Sodankylä
Kuvaaja: Sodankylä municipality/ Business Lappi
Hanke Projekti
Kuvaaja: Lapin Materiaalipankki | Jani Ylinampa

Sodankylässä kaivostoiminta kasvaa ja luo kysyntää niin kaivospalveluille, rakentamiseen, logistiikkaan kuin kauppaan ja palveluihin.

Faktaa

  • Väestön määrä 8 187
  • Yritysten toimipaikkojen määrä 685
  • Yritysten liikevaihto yhteensä 602 miljoonaa euroa

Yhteys