Poroja niityllä
Kuvaaja: Lapin materiaalipankki, Anna-Leena Jänkälä

Savukoski – Kehittyvä erämaakunta

Savukoski on itäisen Lapin kehittyvä erämaakunta ja Suomen harvimmin asuttua aluetta.

Savukosken valtti on sen upea, puhdas ja resurssirikas luonto. Kunnan pinta-alasta kolmasosa on luonnonsuojelualueita, joista varmasti tunnetuin on myös viereisten kuntien alueelle levittyvä Urho Kekkosen kansallispuisto. Savukosken kunnassa Venäjän rajan tuntumassa sijaitsee myös Joulupukin kotipaikka Korvatunturi.

Palvelualat ja alkutuotanto, muun muassa poronhoito, ovat luontomatkailun lisäksi merkittävimmät elinkeinoalat kunnassa. Kunnan alueelle suunnitteilla oleva Soklin fosfaattimalmikaivos loisi alueelle toteutuessaan arviolta 2 000 työpaikkaa ja runsaasti alihankintamahdollisuuksia eri alojen yrityksille. Kaivoshankkeen toteuttaminen vaatii alueen infrastruktuurin kehittämistä, sillä malmi kuljetettaisiin rekoilla teitä pitkin jatkokohteisiin.

Kunnassa panostetaan peruspalvelujen lisäksi monipuolisesti matkailun ympärivuotisuuteen ja kehitetään yritysten toimintaympäristöä aktiivisesti.  Tulevaisuudessa liiketoimintamahdollisuuksia on etenkin luonto- ja erämaaelämyksien kehittämisessä lumettomalle ajalle.

Faktaa

  • Väestön määrä 1 020
  • Yritysten toimipaikkojen määrä 98 
  • Yritysten liikevaihto yhteensä 28 miljoonaa euroa 
  • Lue lisää Savukoskesta