Laitakari
Kuvaaja: Kemin kaupunki, Pentti Korpela

Kemi – Kestävää kehitystä ja kiertotaloutta

Kemi on Lapin logistinen solmukohta. Ajoksen vienti- ja tuontisatama, lentokenttä, rautatie ja valtatiet Etelä-Suomesta aina Pohjois-Norjaan saakka merkitsevät logistista vahvuutta.

Alueella on isoja investointeja bio- ja kiertotaloudessa. Kemi, ja sen vahva rooli teollisessa toiminnassa, tarjoaa valtavasti liiketoimintamahdollisuuksia erilaisille yrityksille. Potentiaalia on esimerkiksi matkailun, kiertotalouden, teollisuuspalvelujen, infrastruktuurin ja logistiikan aloilla.

Kemistä löytyy kokenutta ja osaavaa, arktisen ulottuvuuden erityispiirteet hallitsevaa työvoimaa erityisesti teollisuuden toimialoilta. Lapin ammattikorkeakoulu ja Ammattiopisto Lappia kouluttavat jatkuvasti uusia osaajia. Koulutusorganisaatiot tarjoavat yrityksille monipuolisia palveluita, tuotekehitysympäristöjä ja laboratorioita. Lisäksi Kemin Kiertotalouskeskuksella on valtakunnallisesti tunnistettua osaamista.

Kemissä on kaksi valtakunnankin tasolla merkittävää matkailun vetovoimakohdetta, Jäänmurtaja Sampo ja Kemin ympärivuotinen LumiLinna. Matkailun kehitys on ollut viime vuosina vahvan positiivista, ja ala tarjoaa hyviä mahdollisuuksia myös uusille yrityksille.

Palkittu purjehduskeskus ja vanha satama ovat kaupunkilaisten olohuone kesällä. Upean saariston löytää aivan kaupungin edustalta.

Faktaa