Test Wold Inarissa
Kuvaaja: Test World

Inari – Arktisen matkailun ja kylmäteknologian veturi

Inari on paitsi pinta-alaltaan Suomen suurin kunta, niin myös merkittävä kansainvälinen matkailukohde ja kylmätestauksen kehittäjä.

Sijainti Norjan naapurina mahdollistaa kansainvälisen liiketoiminnan Pohjoiselle jäämerelle. Vilkasliikenteinen VT 4 kulkee kunnan läpi ja Ivalon kansainvälinen lentokenttä palvelee vuosittain neljännesmiljoonaa matkustajaa.

Inari on matkailukunta ja luonto on sen vahva valttikortti. Inari, Saariselkä, Kakslauttanen, Kiilopää ja ympäröivät kohteet tarjoavat yhteensä 15 000 vuodepaikkaa. Matkailu on varsin kansainvälistä ja ulkomaisten yöpymisten osuus on lähes 60%. Matkailuelinkeino myös kasvaa koko ajan ja houkuttelee uusia yrityksiä ja investointeja alueelle. Saariselälllä on tontteja matkailuivestoinneille.

Matkailun vahva kehitys vetää kasvuun myös muita toimialoja, kuten rakentamista. Puhtaasta ja arktisesta luonnosta tulevat inarilaiset luonnontuotteet, poronliha ja Inarijärven siika, ovat tunnettuja korkeasta laadustaan.

Inarissa on pitkään panostettu kylmäteknologiaan sekä rengastestaukseen ja panostukset tuottavat tulosta. Kansainvälisesti tunnetut rengas- ja autobrändit tekevät kylmätestausta Inarissa huippuluokan testauskeskuksissa. Ympärivuotiset talviolosuhteet arktiseen testaustoimintaan löytyvät UTAC Ivalon halleista.

Kuvaaja: Jouni Männistö
Kuvaaja: Juha Kauppinen
Kuvaaja: Paadar Images

Inarissa on myönteinen yritysilmapiiri ja hyvä tekemisen meininki. Alueen erityispiirteenä on vahva kansainvälisyys. Meillä on pitkä historia ja vetovoima kansainvälisessä kaupassa ja sittemmin matkailussa, joka tekee Inarista yhden kansainvälisimmistä kunnista Suomessa. Täällä tehdään businesta monella eri kielellä.


Toimitusjohtaja Janne Seurujärvi, UTAC Ivalo

Faktaa

  • Väestön määrä 7 000
  • Yritysten toimipaikkojen määrä 748
  • Yritysten liikevaihto yhteensä 301 miljoonaa euroa

Yhteys