Lapin matkailun kasvu
Kuvaaja: Markus Kiili

Matkailun suosio nostaa Lapin kiinteistöjen arvoa

Lapin matkailun viimeaikainen vilkastuminen on tuonut mukanaan monia positiivisia vaikutuksia alueen talouteen, mikä näkyy kaupunki- ja matkailuasuntojen investointien kasvussa.

– Uusia hotelleja rakennetaan ja käytössä olevia laajennetaan joka puolella Lappia. Turisteja saapuu, ja lisää odotetaan lähitulevaisuudessa, sanoi Mikko Kokkonen, Pohjolan OP-Kiinteistökeskus Oy:n toimitusjohtaja.

Muuttuva matkailu vaikuttaa sijoituskohteisiin

Kokkosen mukaan kiinteistöjen arvon ja saapuvien turistien välistä suhdetta voi tarkastella kahdesta kulmasta: toisaalta matkailijat eivät varsinaisesti osta kiinteistöjä, mikä ei vaikuta suuresti kiinteistöjen arvoon, mutta toisaalta sijoittajat ostavat kiinteistöjä vuokrattavaksi, mikä saattaa nostaa niiden arvoa.

– Hyvä esimerkki on asuntojen ostaminen väliaikaiseen vuokrakäyttöön, esimerkiksi Airbnb tai Booking.com -palveluita varten, tai pitempiaikaiseen vuokraukseen. Tämä kasvattaa kysyntää ja saattaa johtaa kiinteistöjen arvon nousuun, sanoi Kokkonen.

Tämänhetkinen sijoitusten kehitys on hyvin erilaista aikaisempiin sijoitustyyppeihin. – Asuntoja on ostettu vuosien ajan. Aiemmin oli tavallista ostaa mökkejä ja taloja, mutta ei muita kiinteistöjä, sanoi Kokkonen.

Kysynnän ja tarjonnan laki vaikuttaa kiinteistöihin samoin kuin muihinkin kohteisiin. Muonion kunnanjohtaja Lasse Peltonen uskoo matkailun kasvun lisäävän myös kiinteistön kysyntää, ja sitä kautta arvoa. – Muoniossa on pula asunnoista, ja etsimme yhteistyötä niiden rakentamiseen, sanoi Peltonen.

Peltonen kuvaili napapiirin yläpuolella sijaitsevan Muonion kiinteistötilannetta lupaavaksi.

Mistä asunto ja kenelle?

Kokkonen tarjoaa näkemyksensä asiaan huomauttamalla, että kiinteistöissä tärkeää ovat saatavuus ja sijainti. – Esimerkiksi kaupunkien keskustan asunnot viehättävät. Jokien varrella ja keskustoissa arvo on korkeampi tonttien rajallisen saatavuuden vuoksi. Kun mitään tuotetta on rajallisesti, sen arvo nousee. Hyvänä puolena mainittakoon, että keskustan tonttien hinnat eivät ole merkittävästi nousseet.

Toinen Rovaniemellä nähtävä suuntaus on viimeaikainen asuntojen rakentaminen keskustan ja yliopiston ympärille. Viime vuonna asuntojen rakennuslupia myönnettiin 774:lle asunnolle Rovaniemen alueella. Kaikkiaan 443 uutta rakennusta saatiin valmiiksi viime vuonna, mikä on korkein määrä kymmeneen vuoteen, ja tänä vuonna kehitys näyttää jatkuvan. – Monet ovat innokkaita ostamaan näitä asuntoja. Kun asuntoja ostetaan, lisää myös rakennetaan, sanoi Kokkonen.

Asuntojen rakentamisen kasvaessa Rovaniemen kaltaisissa kaupungeissa sopii kysyä, ketkä niihin muuttavat. Mikko Kokkonen selittää, että – Tärkeä asukasryhmä ovat opiskelijat. Yleensä vuokraamista suositaan, sillä silloin on helppo vaihtaa kaupunkia työn perässä. Jotkut eivät vain halua olla pitkään sidoksissa yhteen paikkaan, ja jotkut eivät ehkä halua tehdä suurta sijoitusta asunnon ostamiseen. Mutta jos aikoo asua pitkään yhdessä paikassa on järkevää ostaa asunto, sanoi Kokkonen.

Toisaalta asuinrakennusten rakentaminen Lapin hiihtokeskuksiin ei ole kasvanut samaa tahtia kuin vuosikymmen sitten. – Näiden hiihtokeskusten asuntojen kasvua on odotettavissa, mutta ei samaa tahtia kuin Rovaniemellä, sanoi Kokkonen.

Vanhojen rakennusten kunnostusta harkitessa tulee hintaa verrata täysin uuden rakentamisen kuluihin. – Nykyään suurten rakennusten remontointi on kallista. Remontointi on silti tärkeää, sillä kiinteistö on usein yksityishenkilön arvokkain omaisuus. Hintaa voi tulla yli sata tuhatta euroa kunnostettavaa neliömetriä kohden. Hinta riippuu siitä, mitä aikoo tehdä. Jos aikoo kunnostaa yli 50-vuotiaan rakennuksen jota ei ole koskaan remontoitu, hinta on luultavasti korkeampi. Jos kunnostuksia on tehty hiljan vuosien saatossa, hinta ei tule suureksi, sanoi Kokkonen.

Kiinteistöbisneksellä valoisat tulevaisuuden näkymät

Suomen kiinteistöjen arvo on ollut korkealla 90-luvun alusta, lamaa lukuun ottamatta. – Emme ole nähneet hintojen laskevan sitten 90-luvun alun. Laman saapuessa hinnat alkoivat laskea, mutta sen jäljiltä ne ovat vain nousseet, sanoi Kokkonen.

Kokkonen huomauttaa, että kiinteistöjen arvonnousu liittyy talouden kasvuun. Jos Lappi kasvaa, lisää rakentamista on varmasti tiedossa. Matkailu kasvaa Rovaniemellä ja kaupungin kiinteistöjen kasvunäkymät ovat hyvät.

(Julkaistu 4/2018)