Lapissa liiketoiminnassa positiivista kehitystä monella toimialalla

Lapin liike-elämässä tapahtuu! Lapin suhdannekatsauksen mukaan toimialojen liikevaihdon kehitystrendi jatkui positiivisena vuonna 2018, kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi Lapissa 3,4 prosenttia ja paras kehitys oli rakentamisen ja matkailupalvelujen aloilla.

Ennakkoarvion mukaan Lapin yritysten liikevaihto oli vuonna 2018 noin 13,8 miljardia euroa. Teollisuuden osuus Lapin yritysten liikevaihdosta oli noin puolet ja teollisuuden vientiliikevaihto 4,2 miljardia euroa. Teollisuuden vienti kasvoi Lapissa 2,9 prosenttia vuonna 2018.

Rakentaminen ja matkailu kasvoivat eniten vuonna 2018, pitkän aikavälin kovin trendikehitys kaivostoiminnassa

Strategiapäällikkö Mervi Nikander Lapin liitosta kertoo, että Lapissa usea toimiala kasvaa nyt vahvasti. Vuonna 2018 toimialoista paras kehitys oli rakentamisen ja matkailupalvelujen aloilla. Kasvu oli vahvaa myös majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, kuljetuksessa ja varastoinnissa sekä liike-elämää palvelevassa toiminnassa. Henkilöstömäärän (ml. julkinen sektori) kehitystrendi sen sijaan on ollut liikevaihdon kasvua maltillisempi. Nikanderin mukaan toinen huomionarvoinen asia on, että Lapissa on kohta kymmenen vuotta taloudessa ollut lähes kaikilla toimialoilla positiivista kasvua.

Lapin suhdannekatsauksen mukaan pitkän aikavälin trendikehityksessä kaivostoiminnan liikevaihto- ja henkilöstömääräkehitys on ollut muita toimialoja vahvempaa. Kaivostoiminnan jälkeen liikevaihto on myös pitkällä aikaväillä kehittynyt parhaiten rakentamisessa, matkailupalveluissa ja majoitus- ja ravitsemistoiminnassa.

Lapin kaikissa matkailukeskuksissa liikevaihdon kehitys on ollut positiivinen viimeiset kolme vuotta. Liikevaihto kasvoi myös vuonna 2018, vahvimmin Saariselällä ja Rovaniemen alueella.

Lapissa useita erikoistumisaloja

Lapin suhdannekatsauksessa yritystoiminnan erikoistumista tarkasteltiin suhteuttamalla Lapin kunkin toimialan henkilöstömääräosuus koko maan osuuteen. Indeksitarkastelun mukaan Lappi on erikoistunut vahvimmin kaivostoimintaa palvelevaan toimintaan, metallimalmien louhintaan, matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toimintaan, metallien jalostukseen, majoitukseen sekä metsätalouteen ja puunkorjuuseen.

Merkittäviä investointeja tulossa

Arctic Business Forumin vuosikirjan 2019 mukaan merkittävimpiä uusia investointeja tulevaisuudessa odotetaan teollisuuteen ja biotalouteen, kaivostoimintaan sekä matkailuun. Lapin biotalouden jätti-investoinneista esimerkkeinä ovat Metsä Fibre Oy:n 1,5 miljardin euron Polar King -hanke Kemissä sekä vajaan miljardin euron Boreal Bioref -hanke Kemijärvellä.

Matkailualalla Lapin eri keskuksissa on useita investointikohteita eri valmiusasteilla. Jäämerenradan kehitystyö otti toukokuussa 2019 askeleen eteenpäin, kun Helsinki-Tallinna tunnelihanketta vetävän Peter Vesterbackan yhtiö allekirjoitti Etelä-Varangin kehitysyhtiön kanssa aiesopimuksen  Jäämeren radan suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Tämän logistiikkainvestoinnin kokoluokaksi on arvioitu noin kolme miljardia euroa.

Tilastokeskuksen suhdannepalveluaineistoon perustuva Lapin suhdannekatsaus on toteutettu Lapin liiton, Lapin ELYkeskuksen, Lapin kauppakamarin, Lapin Yrittäjien, Finnveran, Rovaniemen kehityksen sekä Meri-Lapin kehittämiskeskuksen yhteistyönä.  Lue Lapin suhdannekatsausraportti Lapin luotsi -sivustolta