Suvannon vanha koulu

Loikka Suvantoon ja saman katon alle

Vilma Pellinen ja Janne Uusitalo muuttivat Helsingistä Suvannon vanhaan kouluun Pelkosenniemellä. Nyt työt hoituvat etänä.

Janne Uusitaloa ja Vilma Pellistä ei voi syyttää rohkeuden puutteesta.

Puolitoista vuotta seurusteltuaan Helsingissä asunut pariskunta osti ensiasunnokseen Suvannon vanhan koulun Pelkosenniemeltä, vaikka eivät olleet ehtineet pääkaupunkiseudullakaan muuttaa yhteen.

Loikka Helsingin Lauttasaaren ja Vaasankadun kerrostaloasunnoista parinkymmenen asukkaan Suvantoon on melkoinen. Uusitalo on itse Pelkosenniemeltä kotoisin, ja isän kotitalokin löytyy Suvannosta, mutta Pellinen on kasvanut Etelä-Karjalassa. Pelkosenniemellä hän kävi ensimmäisen kerran talvella 2017 käydessään katsomassa tulevaa kotiaan. Omakotitalossakaan kumpikaan ei ollut nuoruuden jälkeen asunut.

— Tällainen ihmiskoe, Pellinen naurahtaa keittiön pöydän ääressä aamupalaa syödessään.

Kaupat talosta tehtiin toukokuussa 2017. Uusitalo muutti Suvantoon kesäkuussa 2018, ja Pellinen seurasi syksyllä perässä. Kolmas asukas, lapinporokoira Manta, saapui talouteen vuodenvaihteessa.

— Jotenkin yllättänyt, kuinka helposti kaikki on mennyt, Pellinen jatkaa.

Yksi tärkeä tekijä pehmeässä laskussa on ollut, että molemmat jatkoivat enemmän tai vähemmän vanhoissa töissään. Uusitalo on kuusi vuotta suunnitellut ja tehnyt F-Securelle verkkosivuja ja Pellinen toimii tekstiilisuunnittelijana. Pellisen työn jälkeä voi tarkastella muun muassa Vallilan mukeista sekä saman yhtiön Suvanto-lakanoista.

— Tänne muuttaessa vaihtui status työntekijästä yrittäjäksi, mutta teen ihan samaa työtä kuin aiemmin ja istun samoissa palavereissa, Uusitalo sanoo.

Myös Pellinen vaihtoi muuton yhteydessä kokopäiväiseksi yrittäjäksi, vaikka asiakkaat ovatkin pysyneet samoina.

Kiire olisi peiliinkatsomisen paikka

Kitisen rannalla sijaitseva Suvannon kylä on yksi Lapin harvoista, mitä saksalaiset eivät polttaneet vetäytyessään Lapin sodassa pohjoiseen, ja vanhin asuinkäytössä oleva talo on 1700-luvun lopulta. Siihen verrattuna vuonna 1928 valmistunut koulurakennus vasta lähestyy teini-ikäänsä.

Vaikka Suvannon koulu lopetti toimintansa jo vuonna 1966, on rakennus pysynyt käytössä lähes yhtäjaksoisesti, ja se on kylän tapaan Museoviraston suojeluksessa. Rakennukseen tehtiin 1990-luvulla laaja remontti ja uusimmat asukkaat ovat selvinneet pelkällä pienellä pintaremontilla, jossa muun muassa huoneet saivat uudet tapetit ja ulkoseinät uudet maalit.

— Mitään remontoijan unelmaa emme olisi ostaneetkaan. Onneksi molempien isät ovat elossa, ja he ovat oman aikansa lapsia tuollaisissa asioissa, monitaitoisia käsillä tekijöitä, Uusitalo toteaa.

Vilma Pellinen ja Janne Uusitalo

Kemijoen sivujoki Kitinen on yhä tiivis osa elämää Suvannossa, ja sieltä nousevat ruokakalat moneen talouteen, myös Uusitalolle ja Pelliselle.

— Minun äiti on todella kova kalastaja, ja tuntuu että hän pyörittää mökiltä käsin melkein koko kylän fileointipalvelua, Uusitalo kertoo.

Vaikka oma kalaonni ei osuisikaan kohdalle, on ruokahuolto pelannut.

— Viime talvena naapuri ajoi moottorikelkalla pihaan, heitti kalat valmiiksi hankeen ja kysyi sitten, että halutaanko haukea, Pellinen nauraa, ja kaksikko lisää, että kalaa on jäljellä tällä hetkellä runsaasti pakastimenkin puolella.

Lähimpään kauppaan Pelkosenniemellä on parikymmentä kilometriä, toiseen suuntaan Pyhätunturille tulee hieman enemmän matkaa. Pyhätunturilla järjestettävät tapahtumat ja festivaalit, kuten Bättre Folk i Fjällen, tuovat kuitenkin helpotusta kulttuurinälkään. Ja kun työasioissa pitää lähteä käymään Helsingissä, kulkee yöjuna Kemijärvelle asti. Uusitalo huomauttaa, että vaikka kaupassa käyntiin kuluukin aikaa, niin kyllä sitä kului pääkaupunkiseudullakin työmatkoihin.

— Nyt kuitenkin nousen sängystä, käyn vessassa ja olen työpisteellä, Uusitalo naurahtaa.

Työhuoneiden ikkunoistakin avautuvat näkymät Lapin luontoon. Luonto on ollut Pellisen töissä aina läsnä, mutta suunnittelija sanoo, että sen merkitys on nyt entisestään korostunut.

— Aika monta kertaa luonnossa liikkuessa tulee sellainen olo, että pääsisinpä jo piirtämään jonkun näkemäni asian. Toisaalta, kyllä täältä käsin voi suunnitella muutakin kuin pelkästään Lappi-aiheisia asioita, Pellinen sanoo.

Vaikka talossa ei muita ihmisiä asukaan, ei toisen naamaa tarvitse katsella koko päivää. Pellisen työpiste on alakerrassa vanhassa luokkahuoneessa, ja Uusitalo työskentelee yläkerran työhuoneessaan. Yhteiset aamiaiset, lounaat ja lapinporokoira Manta kuitenkin rytmittävät työpäiviä. Rytmi on kaikesta talon vaatimasta puuhastelusta huolimatta huomattavasti rauhallisempi kuin vielä pari vuotta takaperin.

— Jos joutuu sanomaan jollekin, että on ollut kiireistä niin joutuu katsomaan silloin kyllä peiliin, Pellinen sanoo hymyn säestämänä.

Lapinporokoira Manta

“Kokeilut tämän elämän aikana”

Vaikka Uusitalo pohtikin paluuta Lappiin, ei muutto pohjoiseen ollut Pellisen ”bucket listillä”. Muutto pois Helsingistä maaseudulle kylläkin.

— Olimme kuitenkin hieman naureskelleet, että ”sitten joskus kun asumme siellä Suvannon vanhassa koulussa”. Stten talo tulikin myyntiin, ja meidän tarjous meni yllättäen läpi, Pellinen kertaa.

Siitä, miten leppoisasti parivaljakko juttelee arjestaan Suvannossa, ei voi päätellä mikä oli Pellisen ensireaktio tarjouksen mentyä läpi.

— Iski paniikki, että elämä loppuu ja en näe enää ystäviäni. Mutta kaikki on sujunutkin helposti, ja takaisin pääsee aina.

— Ei oikein ole kaikille viitsinyt kehuskellakaan, miten hyvin täällä menee, Uusitalo toteaa.

Sosiaalisen elämän puolella onkin ollut suurimmat muutokset, sillä kuten Uusitalo huomauttaa, muutto esimeriksi Berliiniin olisi ollut pienempi muutos kuin Suvantoon. Kuitenkin, ystäviä on käynyt kylässä paljon enemmän kuin Helsingin vuosina, vaikka esimerkiksi joistain harrastuksista on joutunutkin luopumaan.

— Kuten Vilma on sanonut, niin tällaiset kokeilut kuitenkin kannattaa tehdä tämän elämän aikana, Uusitalo sanoo.

Ehkä Suvannossa asuessa keskeinen kysymys ei olekaan ”mitä täällä on?” vaan ”mitä täällä voisi tehdä?”, ja ideoita Pellisellä ja Uusitalolla riittää. Kasvimaata voisi hieman kehittää, ehkä jonkun peltotilkunkin vuokrata, kahvilatoimintaa pyörittää kesäisin tai laittaa joku Airbnb-vuodepaikka piharakennukseen, ja toteuttaa ajatus yhteisestä lastenkirjasta.

Kun tekee yhtä suuren loikan jotakuinkin tuntemattomaan kuin Uusitalo ja Pellinen, voisi vastaan tulla ikäviäkin yllätyksiä. Joko toisessa osapuolessa, asuinpaikassa tai kaikessa työssä omakotitalon kanssa. Kumpikaan ei kuitenkaan myönnä, että mikään suuri ja negatiivinen asia olisi päässyt yllättämään.

— Ehkä eniten on yllättänyt, että Janne on ollut noinkin kätevä käsistään, Pellinen naurahtaa.

— Kun saa yhden asian hoidettua niin kyllä siitä saa aina vähän itseluottamusta seuraavaan. Kyllä sen hiomalaikan kuitenkin yhä mieluummin sinulle antaisin, Uusitalo vastaa.

— Kyllä sen edelleen myös mieluummin ottaisin, kuuluu vastaus.

Entäpä toisin päin? Mikä jaksaa vielä yllättää paluumuuttaja-Uusitaloa?

— Joskus viikonloppuisin tulee sellainen olo, etten ole tätä kaikkea ansainnut, kun tulee aamulla keittiöön ja täällä on brunssi valmiina odottamassa.

— No, jos täällä haluaa brunssille, niin se pitää itse tehdä.