Vastuullisuu ja kestävyys tuo kilpailuetua matkailubisneksessä

Neljä puheenvuoroa vastuullisuudesta Lapin matkailussa

Vaikka kehitettävää riittää vielä muun muassa energiatehokkuuden ja kiertotalouden osalta, toimitaan Lapin matkailussa kansainvälisesti verraten jo nyt kestävästi ja vastuullisesti.

Useat suuret matkailuyritykset ovat jo saavuttaneet hiilineutraaliuden toiminnassaan tai ovat ainakin matkalla siihen. Ekologisuuden lisäksi vastuullisuuteen kuuluvat myös sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus, jotka yhdessä muodostavat merkittävän vetovoimatekijän Lapin matkailulle.

Suuri kehityskohde on viestinnässä ja siinä, että jo toteutuneet toimet vastuullisuuden edistämiseksi tunnistetaan ja rohjetaan tuoda esiin, arvioivat haastatellut matkailualan toimijat.

Niina Pietikäinen, toimitusjohtaja, Harriniva Oy

Yrityksemme on vaihtanut kolmen suurimman kohteen lämmityksen maalämpöön tai järvilämpöön, millä olemme on säästäneet viidessä vuodessa noin miljoona litraa lämmitysöljyä. Kierrätämme kaiken, minkä pystymme ja hyödynnämme mahdollisimman paljon lähiruokaa. Käytämme pelkästään uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä ja seuraava tavoitteemme on hiilineutraalius.

Ympäristöteemojen lisäksi huomioimme toiminnassamme sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen vastuullisuuden. Tuemme paikallista lapsi- ja nuorisotoimintaa Muoniossa ja pyrimme työllistämään mahdollisimman paljon paikallisia toimijoita. Esittelemme lappilaista ja saamelaista perinnettä ja kulttuuria kunnioittavasti.

Haasteena meillä on kierrätys, sillä perusinfra alueellamme puutteellista. Esimerkiksi muovin kierrätys ei onnistu Muoniossa ja lähin käsittelylaitos on Oulussa saakka.

Asiakkaiden tietoisuus vastuullisuudesta on lisääntynyt lyhyessä ajassa ja esimerkiksi saksalainen merkittävä matkanjärjestäjä kompensoi kaikki asiakkaidensa lomat ostamalla metsää Boliviasta.  Asiakkaille viestimme vastuullisuusteoistamme muun muassa blogissamme ja myös kohteessa henkilökuntamme kertoo, kuinka asiakkaat voivat edistää vastuullisuutta omilla valinnoillaan. Haluamme, että luonto tärkeimpänä tuotteenamme säilyy myös seuraaville sukupolville.

Toimimme Suomessa jo lähtökohtaisesti todella vastuullisesti. Arvomaailmamme ei sovi minkäänlainen riistopolitiikka, ja lisäksi lainsäädäntömme ja valvonta ovat kansainvälisesti verraten korkealla. Olemme mielestäni jopa liian itsekriittisiä viestimään vastuullisuuden toteutumisesta Suomessa. Voisimme maana rohkeammin liputtaa edelläkävijän asemaamme ja ottaa veturin roolin vastuullisuuskeskustelussa.

On a husky safari with Harriniva Safaris

Jusu Toivonen, kehitysjohtaja, Pyhätunturin hiihtokeskus

– Olemme parantaneet energiatehokkuuttamme muun muassa teknisillä toimenpiteillä, kuten lumetusjärjestelmän automatisoinnilla, sekä käyttötapojen muutoksella. Energiankulutuksesta aiheutuvia päästöjä olemme onnistuneet vähentämään näillä toimilla noin 90 prosenttia. Käytämme uusiutuvia energianlähteitä sähkössä ja lämmityksessä, lisäksi kompensoimme polttoaineiden käytöstä ja henkilökunnan matkoista aiheutuvat hiilipäästöt vuosittain. Resurssien tehokas käyttö ja energian säästö näkyy myös pienempinä kustannuksina.

Pyhä on ollut hiilineutraali hiihtokeskus vuodesta 2011. Tavoitteemme on olla maailman puhtain hiihtokeskus. Meillä Lapisssa on maailman puhtain ilma ja pohjavesi, ja toimimme Pyhällä Suomen vanhimman kansallispuiston vieressä. Toimintaympäristömme on siis puhtaimpia, mitä maailmasta löytyy, ja sitä meidän on suojeltava.

Tuemme paikallisia nuoria lasketteluharrastuksessa tarjoamalla ilmaisen kausikortin 10-vuotiaille ja pyörittämällä maksutonta laskettelukerhoa lähialueen lapsille. Kannamme vastuuta myös alueen taloudellisesta hyvinvoinnista ja kestävästä liiketoiminnasta. Maksamme verot Suomeen ja 75 prosenttia yhtiön voitosta ohjataan hiihtokeskuksen kehittämiseen. Pyrimme jatkuvasti lisäämään ympärivuotisten työpaikkojen määrää.

Kierrätyksen kehittäminen on meille iso haaste, jätehuollon palvelut ovat Lapissa selvästi huonommat kuin isommissa asutuskeskuksissa ja esimerkiksi biojätteen lajittelua ei meillä voida tällä hetkellä toteuttaa. Tästä saamme myös asiakkailta toistuvasti palautetta.

Asiakkaiden tietoisuus etenkin ympäristöasioista on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Tutkimukset ovat osoittaneet niiden olevan yhä painavampia kriteereitä lomakohteen valinnassa. Pitkäjänteinen työ vastuullisuuden parantamiseksi onkin yksi meidän kilpailuvalteista.

Ilkka Länkinen, toimitusjohtaja, Santapark Arctic World

– Vastuullisuus on ollut yrityksemme toimintamalli alusta lähtien. Olemme toteuttaneet kiertotaloutta toiminnassamme jo ennen kuin koko käsitettä oli kunnolla edes olemassa. Esimerkiksi Joulupukin Satumetsään Sierijärvelle teimme rakennuksen 150 vuotta vanhoista hirsistä ja kattotiilistä. Suosimme puurakentamista, sillä se sitoo ilmakehästä hiilidioksidia.

Käytämme maalämpöä ja aurinkopaneeleita energianlähteinä. Mielestäni on kunnioitettavaa, että pystymme hyödyntämään aurinkoenergiaa napapiirillä, jossa aurinko ei paista 52 päivään, vaikka samaan aikaan monissa lämpimissä maissa aurinkoa ei vielä hyödynnetä energianlähteenä yhtä tehokkaasti.

Suosimme niin paljon lähiruokaa kuin mahdollista. Kesäaikaan keittiömme omavaraisuusaste on 65 prosenttia, mutta talvella siihen on mahdotonta yltää, kun kasvikset on tuotava muualta. Myös kylmät olosuhteet ovat haaste energiankulutuksen kannalta.

Kestävä toimintamme ulottuu myös muualle yhteiskuntaan. Olemme huomioineet aluesuunnittelussa paikalliset alusta alkaen ja järjestämme mahdollisuuksien mukaan toimintaa muun muassa maahanmuuttajille ja ensi- ja turvakodille. Matkailu säteilee hyvinvointia Lappiin ja moni kunta olisi hyvin toisenlainen ilman matkailua. Kulkuyhteyksiä ja asukkaita ei olisi kuten nyt.

Monet vastuullisuusasiat ovat Lapin matkailussa päivänselviä ja siksi vaikeita tunnistaa. Meidän tulisi oppia viestimään vastuullisuudesta enemmän, sillä se on selkeä vetovoimatekijä, jonka merkitys tulee koko ajan vain kasvamaan.

Rami Korhonen, operatiivinen johtaja, Lapland Safaris

Vastuullisuus kulkee meillä mukana koko yrityksen arvoissa, käsittäen asiakkaiden turvallisuuden, henkilöstön, yhteistyökumppaneiden ja ympäröivän yhteisön hyvinvoinnin sekä luonnon tärkeimpänä resurssinamme.

Sitouduimme joulukuussa kompensoimaan kaikki moottorikelkkasafareillamme syntyvät hiilidioksidipäästöt. Olemme olleet mukana kehittämässä turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä moottorikelkkoja ja otamme ensi talvena ohjelmaamme sähkökelkkasafarit Rovaniemellä ja Luostolla. Kaikki käyttämämme sähkö on sertifioitua ekosähköä. Toimimme kylmissä olosuhteissa, mikä vaatii energian käyttöä jo pelkästään ihmisten lämpimänä pitämiseen.

Toistaiseksi olemme keskittyneet toimintamme merkittävimpiin ja tiedossa oleviin vaikutuksiin, mutta jatkossa tavoitteenamme on selvittää myös koko laajan alihankintaketjumme ympäristövaikutukset.

Kannamme vastuuta asiakasturvallisuudesta ja teemme tiivistä yhteistyötä muun muassa pelastuslaitoksen, kuntien ja poliisin kanssa kehittäen toimialan turvallisuuskäytänteitä. Olemme viime vuosina panostaneet henkilöstön koulutukseen ja hyvinvointiin, mikä näkyy meillä kasvaneena työtyytyväisyytenä ja henkilöstön vaihtuvuuden putoamisena.

Asiakkaistamme 95 prosenttia on kansainvälisiä, joista usealla ei ole mahdollisuutta liikkua luonnossa muuten. Viemällä heidät luontoon vahvistamme samalla heidän positiivista luontosuhdetta. Uskon, että se heijastuu myös heidän valintoihinsa arjessa myöhemmin.

Meille vastuullisuus merkitsee pitkäjänteistä liiketoimintaa. Kyse on siitä, ylläpidämmekö ja kehitämmekö toimintaedellytyksiämme, vai syömmekö niitä.