Ivalossa asuva säveltäjä Outi Tarkiaisen sisuskalut muljahtavat pohjoisessa oikeille paikoilleen.
Vaikka säveltäjä Outi Tarkiainen vaihtaa välillä lennosta aiheesta toiseen, vastauksissa säilyy kuitenkin jatkuvasti punainen lanka. Kysymysten jälkeen Tarkiainen saattaa pohtia vastaustaan sekunnin tai ehkä kahden ajan, mutta vastaus tulee sen jälkeen suusta ulos ilman turhia kaarteluita tai sanojen hakemisia.
Säveltäjän tie vei jo lukioiässä Rovaniemeltä Helsinkiin, mistä opinnot veivät myös Lontooseen, Miamiin ja Los Angelesiin ennen valmistumista Sibelius-akatemiasta. Lopulta tie vei takaisin pohjoiseen.
— Tulimme Rovaniemelle 2013, kun mieheni (klarinetisti Lauri Sallinen) sai vuoden pestin Lapin kamariorkesteriin. Ei todellakaan kuviteltu, että olisimme jääneet tänne, mutta tuli sellainen olo että pitää jäädä vähän pidemmäksi aikaa. Sitten huomasimme olleemme viisi vuotta, ja muutettiin Ivaloon, Tarkiainen kertaa.
Rovaniemeltä lähtöisin olevaa Tarkiaista on monessa yhteydessä mainittu yhtenä oman sukupolvensa kiinnostavimmista taidemusiikin säveltäjistä. Hänen teoksiaan on tilannut ja esittänyt niin BBC Philharmonic kuin Radion sinfoniaorkesterikin. Vuonna 2019 hänen teoksensa Yön auringon variaatiot sai kantaesityksensä BBC:n Proms-festivaalilla. Säveltäjän musiikkia julkaisee Edition Wilhelm Hansen, joka on pohjoismaiden vanhin ja suurin klassisen musiikin kustantamo.
Täysin hyppy tuntemattomaan muutto Ivaloon ei ollut, sillä alueet olivat tulleet tutuksi aiemmin vaellusharrastuksen kautta, ja sukulaisiakin niiltä suunnilta löytyy.
— Aina kun tuli vapaapäiviä, niin tämä suunta veti puoleensa. Viime syyskuussa syntyi esikoinen, ja vauvavuotta viettäessä on aika sama missä sitä on.
“Pohjoinen vain kiehtoo”
Olisi hieno mielikuva, kuinka Ivaloon muuttanut säveltäjä tekisi työtään ikkunastaan tuntureita tai Inarijärven maisemia katsellen. Todellisuudessa Tarkiaisen työhuoneen kaihtimet ovat kuitenkin kiinni, ja sävellystyötä voisi periaatteessa tehdä hänen omien sanojensa mukaan vaikka nunnaluostarissa.
Tarkiaisella ja Sallisella on ollut myös tapana viettää muutama kuukausi vuodesta Euroopassa, useimmiten Pariisissa, jossa pääsee näkemään mitä maailman kulttuurikentällä tapahtuu.
— Säveltäjänä tarvitsee jaksoja jolloin säveltää sekä sellaisia jaksoja, joissa kelataan mitä maailmassa tapahtuu. Kotiin palatessa pää on täynnä ideoita, jotka rupeavat täällä sitten loksahtelemaan paikalleen.
Niin, vaikka sävellystyön voisi periaatteessa tehdä missä tahansa ja kaihtimet peittävät ikkunan ulos työhuoneesta, on silläkin merkitystä, että koti on pohjoisessa.
— Täällä näkee taas tutun maiseman, haistaa tuulen ja tajuaa mikä kohta vuodessa on menossa. Sisuskalut muljahtavat paikalleen. Se on iso juttu, että kyseessä on kotiseutu. Täällä on ollut lapsesta asti käsittys miten asiat menevät, kun on marjastettu ja liikuttu luonnossa muksusta lähtien sekä kävelty korven keskellä.
Lapissa on Tarkiaisen mukaan tilaa ajatuksille, avaruutta, tilaa hengittää.
— Täällä on tilaa niin luonnossa kuin ihmisten keskuudessakin. Pariisissa menee päivässä yhtä monta ihmistä ohitse kuin täällä kahdessa kuukaudessa. Ihmisiä kohtaa vähemmän, mutta kohdatut ihmiset ovat paljon tärkeämpiä.
Tarkainen nostaa esiin sanomalehti Lapin Kansassa olleen kuvataiteiljan haastattelun, jossa taiteilija kuvasi pohjoisuuden olevan maisemaa ja todellisuutta, mutta myös ajatuksen tasolla pyörivä konsepti.
— Jotenkin pohjoinen vain kiehtoo. Ei tarvitse olla täältä kauaa pois, kun tulee olo, että pitää päästä takaisin.
Sävellystä kerros kerrallaan
Tarkiaisen töissä yhdistyvät kaksi asiaa, jotka voivat vaatia hieman pureskelua kyseisiin tyylilajeihin perehtymättömältä: taidemusiikki ja jazz.
Säveltäjän mukaan ymmärrys ei kuitenkaan ole millään tavalla tarpeen saadakseen musiikista irti.
— Ei musiikkia tarvitse ymmärtää voidakseen kokea sitä, ei ollenkaan. Se on paremminkin luonnonvoima, joka hyökyy ja virtaa läpi, ja se tekee omaa työtään, mitä sitten kenessäkin. Harvoin ihmiset eivät koe mitään, kun he kuulevat jotakin. Ehkä neuvoisin olemaan vaan avoin, ja antaa ajatuksen viedä minne se viekin, Tarkiainen sanoo.
Ajatus ehtii viemään säveltäjän teoksissa keskimittaista pop-kappaletta pidemmälle, sillä esimerkiksi Tarkiaisen ensimmäinen suuren mittakaavan teos Maa, kevään tytär on pituudeltaan kolmen vartin mittainen.
— Siitä piti tulla kymmenminuuttinen, mutta se lähti sitten paisumaan. Se biisi on täynnä kaikkea, mutta kappaleen kantaesittänyt John Storgårds sanoi minulle, että partituureista näkee, että minulla on enemmän sanottavaa kuin mitä olen siihen mennessä sanonut.
Nyt työn alla on teospari Yön auringon variaatioille. Kuinka tällaisen mittakaavan teokset pysyvät säveltäjän näpeissä?
— Siinä auttaa, kun tekee sävellystä kerroksittain. Prosessia voisi kuvata niin, että katsoo ensin todella kaunista maisemaa +10 -lasit päässä, ja se näyttää siltä että jossain on vähän keltaista ja jossain kohtaa taivas. Sitten ottaa +7 -lasit, joilla erottaa metsän, taivan ja veden. +3:n kanssa alkaa nähdä jo kaikenlaista ja voi piirtää yksityiskohtia. Lopulta otetaan lasit pois ja nähdään pienetkin asiat. Ja sitten kuvittelee, että alusta asti ajattelin tällaista, Tarkiainen naurahtaa.
Onneksi Lapin maisemia saa katsoa suoraan ilman +10 -laseja.